Sinkkuelämästään avoimesti puhuneen Heidi Suomen iloinen yllätys: Olen varattu nainen!

Heidi Suomi
Mainos
Mainos päättyy

Radiojuontaja Heidi Suomi on poistunut kaikessa hiljaisuudessa sinkkumarkkinoilta. Hän ehti olla usean vuoden sinkkuna ennen kuin löysi nykyisen kumppanin rinnalleen.

- En ole ollut enää pitkään aikaan sinkkumarkkinoilla. Olen todella onnellinen tällä hetkellä, Heidi kertoi Seiskalle Fox-kanavan pressitilaisuudessa.

Hän on vaitonainen uudesta onnestaan mutta suostuu kuitenkin paljastamaan sen verran, ettei rakas ole julkisuuden henkilö.

- Olen pitänyt aina tiukkaa linjaa sen suhteen, etten puhu parisuhde-elämästä lehtien sivuilla. Olen sen sijaan puhunut sinkkuudesta, sillä se liittyy ainoastaan minuun. Olemme avoimesti yhdessä, mutta tuskin esittelen häntä koskaan julkisuudessa. Emme koe sitä tarpeelliseksi.

Heidi kertoo olleena onnellinen myös sinkkuna.

Mainos
Mainos päättyy

- Totta kai kaipasin hetkittäin toista ihmistä rinnalle, mutta oli hyvä opetella nelikymppisenä olemaan yksin. Viihdyn ja osaan olla myös yksin

Heidi on yksi tänä syksynä Fox-kanavalla esitettävän Tehtävä Lapissa -ohjelman tähdistä. Heidin lisäksi Juha Rouvisen juontamassa ohjelmassa kilpailevat Jutta Gustafsberg, Lotta Hintsa, Janni Hussi, SignmarkHannes Hyvönen ja Toni Nieminen.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan