Satu Tuomiston harrastusta ihmetellään – ”Saan pääosin positiivista palautetta!”

Satu Tuomisto
Mainos
Mainos päättyy

Satu Tuomisto, 34, suoritti metsästyskortin vuonna 2008. Satu on osa suurempaa joukkoa, sillä Suomessa metsästyskortin suorittaa vuosittain yli 300 000 ihmistä. Aktiivista metsästystä Satu on harrastanut kolme vuotta.

Satu Tuomisto paljastaa: Metsästän itse riistani – missikaunottaren reseptit Seiskassa

Aikaisemmin Satu metsästi ex-miehensä Petrin kanssa. Eronsa jälkeen Satu on käynyt metsällä kaverinaan oma velipoika Mikko.

– Nykyinen miesystäväni ei metsästä, ja Mikkokin muutti juuri Lappiin. Tarkoitus on lähteä sinne metsästämään vielä tänä syksynä, pohjoisen erämaaluontoon rakkauttaan tunnustava Satu kertoo.  

Hänen metsästysharrastustaan on jonkin verran ihmetelty, vaikka laji onkin kasvattanut viime vuosina suosiotaan myös naisten parissa.

Mainos
Mainos päättyy

– Saan harrastuksestani kuitenkin pääosin positiivista palautetta.

Satu Tuomisto rakastui Lapin erämaahan! Eron jälkeen metsästyskaveri löytyi lähipiiristä: ”Miesystäväni ei metsästä!”

Satu asuu nykyisin Helsingin keskustassa, joten luonnossa samoilu on jäänyt harmillisen vähäiseksi.

– Edellisestä metsästysreissustani on nyt aikaa vuosi, Satu huokaa.

Hänellä on yksi ase, Berettan ultralight -haulikko. Vaikka suurempiakin saaliita voisi Berettalla tähtäillä, Satu keskittyy siivekkäisiin.

– Pääasiassa metsästän riistalintuja.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Satu Tuomiston harrastusta ihmetellään – ”Saan pääosin positiivista palautetta!”