Uutiset

Satu Tuomisto ei viihdy terasseilla – ”Käyn baarissa kerran vuodessa!”

01.07.2020 20:04

Vuoden 2008 Miss Suomi Satu Tuomistolla, 34, on riittänyt koronaviikot aikaa lenkkeillä uljaan kokoisen rhodesiankoira Leon kanssa Kaivopuistossa.

Lue myös: Parisuhteessa elävä Satu Tuomisto jakaa arkensa koiran kanssa: Leo on elämäni ykkösmies!

Kuten kaikilta tapahtuma-alan työntekijöiltä, keikat loppuivat Sadultakin. Messut ja kuvaukset on peruttu, mutta Sadulla on vahva usko, että kaikki järjestyy.

– Käytännössä kaikki meni, mutta onneksi on puskuria, että pärjää. Voi tulla jopa vuoden hiljaisuus työrintamalla, kun ei uskalleta järjestää tapahtumia. Uskon, että jossain kohtaa työtilanne paranee. Paniikkia ei ole.

Satu sai tummille kutreilleen Miss Suomen kruunun 2008.
Satu sai tummille kutreilleen Miss Suomen kruunun 2008.

Lue myös: Satu Tuomisto varautuu rakkaan Leo-koiransa poislähtöön – ”Pyyteettömintä rakkautta on uskaltaa luopua!”

Muut rajoitukset eivät ole Sadun arkeen iskeneet, sillä hän ei viihdy terasseilla.

– Toki harmittaa ravintoloitsijoiden puolesta, mutta en viihdy itse terasseilla. Käyn yleensä Kaivopuiston Mutteri-kahvilassa. Käytän alkoholia vähän, baarissa käyn ehkä kerran vuodessa.

 

Teksti:Anna Tenhu
Kuvat:Atte Kajova ja Seiskan arkisto
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!