Sanni karkasi Portugaliin tuottajansa kanssa: huippuhuvilan vuokra jopa 6000 euroa viikossa - kuva!

Jo useamman vuoden ajan Suomen eturivin poppareihin lukeutuva Sanni kertoi elokuun lopulla faneilleen ikäviä uutisia. Hän kertoi jäävänsä pitkälle tauolle lataamaan akkuja.
Sannin sokkipaljastus: vetäytyy julkisuudesta!

Nyt kuitenkin laulajan fanit saivat huojennusta, kun tuli ilmi, että Sanni työstää uutta musiikkia. Hänet bongattiin viime viikolla tuottajansa Hank Solon kanssa Helsinki-Vantaan lentoasemalta.
– Kaksikon määränpää oli Portugalin Lissabon, jonka kupeesta Sanni oli vuokrannut hulppean huvilan käyttöönsä musiikin tekoa varten. Huvilan viikkovuokra kohoaa jopa 4 000-6 000 euroon, Seiskalle summataan.
Laulaja Sanni takoo rahaa mieletöntä tahtia: puolessa vuodessa 333 000 euron potti!