Samuli Edelmannin perinteikäs konsertti floppasi yllättäen – joudutaan perumaan vähäisen lipunmyynnin vuoksi!

Laulaja Samuli Edelmann on ollut useana vuonna mukana järjestämässä joulun aikaan hyväntekeväisyyskonsertteja Viattomien lasten päivän kunniaksi. Tänä vuonna konsertti oli tarkoitus järjestää jo 11. kertaa tulevana lauantaina (22.12.) Helsingissä Kallion kirkossa, mutta tapahtuman Facebook-sivut kertovat, että se joudutaan tänä vuonna perumaan vähäisen lipunmyynnin vuoksi.
- Joulun 2018 Viattomien lasten päivän konsertti joudutaan valitettavasti peruuttamaan vähäisen lipunmyynnin vuoksi. Mikäli olet jo lipun ostanut Ticketmaster on sinuun yhteydessä. Pahoittelemme peruutuksesta mahdollisesti aiheutunutta vaivaa, päivityksessä todetaan.
Samulin lisäksi konsertissa oli tarkoitus esiintyä Jannan, Tuure Kilpeläisen sekä Maarit Hurmerinnan.
Samuli oli mukana perustamassa konsertin järjestelyistä vastaavaa Pappa Fest ry:tä legendaarisen ääniteknikko Paul ”Pappa” Jyrälän muistolle. Yhdistys tekee hyväntekeväisyyttä erityisesti lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdetyön hyväksi.
– Viattomien lasten päivän konsertti on minulle yksi vuoden kohokohdista, Samuli on kertonut.
Pappa Festin kanssa konsertin järjestelyissä on ollut mukana Mannerheimin Lastensuojeluliitto.