Sairaalahoitoon joutunut tubettaja Henny Harjusola: Peppuleikkausta syytettiin sairastumisesta – ”Turhaa spekulaatiota!”

Tubettaja ja parturi-kampaamoyrittäjä Henny Harjusola, 26, kertoo Seiskalle alkusyksynsä pysäyttävästä kokemuksesta.
– Olin kaksi viikkoa sairauslomalla ja melkein kuukauden poissa somesta ruusutulehdukseen sairastumisen vuoksi.
Illalla Hennylle nousi 39 asteen kuume, johon tulehduskipulääkkeet hieman auttoivat. Seuraavana päivänä selkään ja pakaraan ilmestyi rajunnäköinen oire.
– Iho oli kiljuvan punainen ja tulikuuma! Siinä vaiheessa tajusin, ettei kyse voi olla palamisesta, koska alue oli levinnyt myös bikineiden suojassa olleelle iholle.
Viikonlopun sinniteltyään Henny hakeutui lääkäriin, jolloin todettiin, että hänen tulehdusarvonsa olivat hyvin korkealla.
Eristyshuoneessa vietetyn yön jälkeen tuloksista selvisi, että Henny oli sairastunut ruusuun.
Lääkäri nosti esiin mahdollisuuden, että sairaus johtuisi kirurgisista toimenpiteistä, jota Hennylle on tehty.
– Totta kai sekin mahdollisuus piti tarkistaa. Plastiikkakirurgiaa on nimittäin tehty minulle jonkin verran pakaroiden alueelle ja alaselkään, jonne tämä ruusukin puhkesi.

Mitään komplikaatioita leikkauksista ei ole kuitenkaan Hennylle koitunut.
– Minusta tämä oli turhaa spekulaatiota, koska on hyvin epätodennäköistä, että kaksi vuotta näiden peppuoperaatioiden jälkeen tulisi jotain.