Saara Aalto suunnittelee kesähäitään - saapuuko Simon Cowell juhliin? "Meillä oli hieman draamaa!"

Saara Aalto
Mainos
Mainos päättyy

 Laulaja Saara Aalto suunnittelee kesähäitä kihlattunsa Meri Sopasen kanssa. Pariskunta asuu nykyään pääasiassa Lontoossa. 

- Olen käynyt jo häämekko-ostoksilla. Se on niin mukavaa. Rakastan hääpukuja, Saara kertoi The Sun -lehdelle. 

Saara sijoittui toiseksi Britannian X Factorissa joulukuussa 2016. Kilpailun myötä Saara tutustui popsensaatio Nicole Scherzingeriin ja kilpailussa Saaran mentorina olleeseen Sharon Osbourneen

 - Pyysin Nicolea esiintymään häissäni, ja totta kai Sharon on myös kutsuttu, Saara kertoi lehdelle.

Meri Sopanen ja Saara Aalto
Saaran kihlattu Meri Sopanen (vas.) toimii rakkaansa managerina.
Mainos
Mainos päättyy

SAARA AALTO ETSII ASUNTOA HELSINGIN HIENOSTOALUEELTA?! KATSO KUVA!

SAARA AALLON MERI-KIHLATTU AVAUTUI RASKAASTA VUODESTAAN: JOTKUT ASIAT EIVÄT UNOHDU KOSKAAN, MUTTA HELPOTTAVAT AJAN KANSSA!

X Factor -tuomari Simon Cowell on myös kutsuvieraiden listalla.

- Aion kutsua myös Simonin. Meillä oli hieman pientä dramaa, koska jätin Sony Music -levy-yhtiön ja siirryin Warner Musicille. Välillämme ei ole kuitenkaan minkään sortin kitkaa.

Vieraslistalla on myös Saaran kanssa X Factorissa kilpaillut ja kisan voittanut laulaja Matt Terry. Saara kertoi, että he ovat hyviä ystäviä. 

Saara ja Meri aikovat avioitua tulevana kesänä kiireisistä aikatauluistaan huolimatta. Saara edustaa Suomea Euroviisuissa toukokuussa. Sen lisäksi hän julkaisee uuden albuminsa ja suuntaa kiertueelle.

SAARA AALLOLLA YLLÄTTÄVIÄ HAASTEITA - LASKU KIINTEISTÖVEROSTA MENI ULOSOTTOON: POSTINSIIRRON KANSSA PALJON ONGELMIA!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Saara Aalto suunnittelee kesähäitään - saapuuko Simon Cowell juhliin? "Meillä oli hieman draamaa!"