Ruotsalaistähti Pandora ja suomalaisrakas suhdekoettelemuksen keskellä – joutuivat koronaeristyksiin eri maihin!

Pandora ja Mikko Peltonen
Mainos
Mainos päättyy

Teknomusiikkikuningatar Pandora eli Anneli Magnusson, 49, kertoi alkuvuodesta asuvansa kihlattunsa, ex-jääkiekkoilija Mikko Peltosen, 37, kanssa Suomessa ja olevansa onnellisempi kuin koskaan.

Koronaviruksen alkuvaiheessa Pandora kuitenkin lähti käymään Ruotsissa, ja matkan aikana voimaan tulivat matkustuskielto sekä Uudenmaan rajojen täyssulku.

Niinpä ruotsalaislaulaja ei pysty palaamaan Suomeen rakkaansa luo, eikä Mikko pääse Ruotsiin.

Viimeksi Pandora on ollut Suomessa ja nähnyt rakkaansa maaliskuun alussa. 

– Vietän nyt aikaa kotona Ruotsissa. Turhauttavinta tässä on, ettemme tiedä, milloin pääsemme oikeasti näkemään toisemme seuraavan kerran, Seiskan tavoittama Pandora huokaa.

Mainos
Mainos päättyy

Suhdettaan aikaisemminkin pitkiä aikoja etänä ylläpitänyt pariskunta pitää nyt yhteyttä videopuheluilla.
Helsingissä vielä haastattelun aikaan Uusimaa-eristyksen takana ollut Mikko Peltonen ottaa pakkotilanteen rauhallisesti.

– Tilanne ei sinänsä ole mikään sokki, olemme tottuneet myös olemaan erillään.

– Totta kai ikävöin, ja varsinkin tämänkaltaisen kriisin keskellä olisin ehdottomasti halunnut olla tukemassa Annelia ja varmistamassa, että perheellä on kaikki hyvin, Mikko kertoo Seiskalle.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan