Uutiset

Räppäri Sanna Rönnberg, 27, selätti järkyttävän päihdekierteen – pääsi ulos huumepiireistä: Osa heistä on kuollut!

30.09.2017 09:01

Räppärin uraa Sana-taitelijanimellä luovan Sanna Rönnbergin, 27, elämästä ei ole puuttunut väriä. Hän ajautui nuorempana piireihin, joissa huumeet ja päihteet näyttelivät suurta roolia.

– Porukassa melkein kaikki käyttivät huumeita. Heistä osa on kuollut ja jotkut ovat joutuneet vankilaan. Minullakin oli hengenlähtö muutamaan otteeseen lähellä. Olin nuorena kova uhoamaan, minkä takia jouduin tiukkoihin tilanteisiin ja meinasi tulla puukostakin, Sanna muistelee.

Sannan pelastukseksi koitui muutto pääkaupunkiseudulta Ouluun. Hän kertoo olleensa Pudasjärvellä keikalla vuonna 2006 ja jääneensä sille tielle.

– Kuviot alkoivat mennä ahtaiksi, oli hyvä päästä pois. Jos en olisi muuttanut, olisin joko kuollut tai vankilassa – vanhojen kavereiden tavoin, tunnustaa Sanna.

Lue Sannasta lisää torstaina ilmestyneestä Seiskasta!

Teksti:Juhamatti Nieminen
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!