fbq
Uutiset
03.10.2014 17:32
Teksti: Mira Sharma|Kuvat: Ari Lahti
Rakastunut Redrama: Vaadin aika paljon toiselta osapuolelta!
Rakastunut Redrama: Vaadin aika paljon toiselta osapuolelta!
Uutiset
03.10.2014 17:32
Teksti: Mira Sharma|Kuvat: Ari Lahti

Rap-artisti Redrama, 37, on seurustellut onnellisesti kesästä saakka.

- Meillä menee hyvin. Emme ole vielä kuitenkaan muuttaneet yhteen. Olenhan vielä nuori ja ei semmoista voi vielä miettiä, Redrama virnistää.

 

Haasteellinen seurustelija

Tuore Voice of Finland –tähtivalmentaja kertoo, ettei ole helpoin mahdollinen seurustelukumppani, sillä hän on työnsä takia paljon poissa. Redrama myös toteaa, ettei pysty olemaan täysin läsnä kotona ollessaankaan.

– En tarkoita sitä, että roikkuisin vaikkapa Facebookissa, vaan että päässäni pyörivät studiopäivän asiat. Se ei ole itsekästä, mutta se voi olla itsekeskeistä. Se ei ole helppoa ja on aika paljon vaadittu toiselta osapuolelta, Redrama toteaa.

 

Hyvä kuuntelija

Hyviksi puolikseen seurustelukumppanina Redrama toteaa taidon kuunnella.

- Uskon olevani hyvä kuuntelemaan. Kuuntelemaan siis oikeasti, enkä vain nyökkäile ja sano "joo, joo". Siinä asiassa olen tosi epäitsekeskeinen, Redrama pohtii.

Mies kokee osaavansa kuunnella keskittyneesti, kertoi vastapuoli sitten elämästään vaikeita tai kivoja asioita.

- Pystyn antamaan ihmiselle tilaa ja olla samalla läsnä tilanteessa.

 

"Kyllähän se jossain vaiheessa selviää"

Salaperäinen seurustelija ei halua paljastaa tyttöystävästään mitään muuta kuin tämän olemassaolon.

- Minulla ei ole mitään tarvetta tuoda tyttöystävääni julkisuuten, mutta kyllähän se varmaan jossain vaiheessa selviää, Redrama toteaa hyväntuulisesti.

 

 

Tilaa Seiskan uutiskirje! »