Raitistunut Johanna Tukiainen retkahti alkoholiin vuoden aikana vain kerran – nyt hän kertoo, miksi: Raamattu-riita oli liikaa!
Kohublondi Johanna Tukiaiselle tuli syyskuun alussa vuosi raittiutta täyteen – yhtä pientä retkahdusta lukuun ottamatta.
– Menin erääseen uskonnolliseen tapahtumaan Oulussa, jossa Raamattua luettiin tavalla, jonka koin harhaopiksi. Ajauduin riitaan erään amerikkalaisen puhujan kanssa, ja lähdin kesken kaiken pois. Olin sillä matkalla yksin, ja minulla oli samaan aikaan ongelmia henkilökohtaisissa suhteissa. Oli kaunis sää, ja ihmiset istuivat terassilla nauttimassa alkoholia. Kävelin terassin ohi, enkä voinut vastusta kiusausta, Johanna muistelee.
Johannan retkahdus jäi onneksi hyvin pieneksi.
– Join pari lasia viiniä, ja se jäi siihen. Kannan onneksi usein mukanani alkoholitonta viiniä tai olutta, ja jatkoin lopun iltaa alkoholittomalla viinillä. Pelkäsin ja hätäännyin, että retkahtamisesta seuraisi pitkä putki, kuten aina aiemmin, mutta kiitos Herralle, että se jäi siihen.
Johanna kiittelee raittiudestaan vahvaa uskoaan, eikä hän sen takia pelkää uutta retkahdusta.
– Olen ymmärtänyt elämäntarkoituksen, ja se antaa minulle motivaation jatkaa raittiutta, Johanna sanoo.