Radiojuontaja Jenni Poikelus: Peitän ujouteni hauskuttamalla!

Jenni Poikelus peittää ujoutensa hauskuttamalla.
Mainos
Mainos päättyy

Radiojuontaja Jenni Poikelus, 31, on myös suosittu koomikko. Hän paljastaa olevansa luonteeltaan kuitenkin erilainen kuin töiden kautta arvaisi.

– Läheisten kanssa olen varmasti se äänekkäin ihminen, mutta vieraiden kanssa minulla kestää lämmetä aika pitkään. Olen porukassa aina aluksi hiljaisen tarkkailijan roolissa.

Jennin haaveena olisi olla stand up -koomikko. – En ole uskaltanut sitä haavetta toteuttaa. Tuntuisi kauhistuttavalta olla yksin mikrofonin kanssa yleisön edessä.
Jennin haaveena olisi olla stand up -koomikko. – En ole uskaltanut sitä haavetta toteuttaa. Tuntuisi kauhistuttavalta olla yksin mikrofonin kanssa yleisön edessä.

Kuva! Radiojuontajat Jenni Poikelus ja Köpi Kallio yllätettiin yhteisellä lomalla – keskittyivät puhelimiinsa!

Jenni tykkäsi hauskuuttaa luokkakavereitaan jo kouluaikoina. Hän kertoo naurattamisen ja show'n pitämisen tulevan luonnostaan.

Mainos
Mainos päättyy

– Minusta on ihana saada ihmiset nauramaan, se on elämäni suola. Kyllä siinä silti varmaan on mukana myös ujouden peittämistä, hän myöntää.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan