Putous-tähti Timo Lavikaisesta tuli poikavauvan isä - kuopus syntyi vaikean taistelun kautta: Vauvalle tuli ruhjeita kasvoihin!

Näyttelijä Timo Lavikainen, 43, on saanut valmistautua uuteen Putous-kauteen keskellä vauva-arkea. Napapiirin sankareista tuttu hurmurinäyttelijä ja Maikki-vaimo saivat ensimmäisen yhteisen lapsensa joulukuun lopussa.
Täysin ongelmitta poikavauvan synnytys ei sujunut.
– Synnytys oli haastava ja vaikea. Minun kohdaltani tietysti vain henkisesti, Timo huokaa.
Putous-tähti Timo Lavikainen vitsailee tulevasta perheenlisäyksestä: Saamme pienen Jeesus-vauvan!
Haasteita aiheutti, kun vauva viime hetkellä käänsi pään asentoa ja putkahti ulos naama edellä. Tämän takia vauva ei ollut mahtua ulos lainkaan.
– Vauvalle tuli ruhjeita kasvoihin. Ne ovat nyt parantuneet, joten loppu hyvin, kaikki hyvin!
Timolla on aiemmasta suhteestaan 20-vuotias tytär Janica. Lisäksi näyttelijän perheeseen kuuluu puolison 10-vuotias Heta-tytär, kuten myös 8-vuotias amerikanbulldoggi Anita.
– Koira meni vauvasta aivan sekaisin. Kun vauva tuotiin kotiin, koira laittoi villin menon päälle ja heitteli vinkulelujaan ties minne. Taisi yksi löytyä joulukuusestakin, Timo hymähtää.
Putous-tähti Timo Lavikainen pääsi irti tupakasta 30 vuoden polttamisen jälkeen – näin hän sen teki!
Putouksessa näyttelijät joutuvat joka lauantai laittamaan itsensä likoon suorassa lähetyksessä, jota valmistellaan intensiivisesti koko viikko. Timo oli mukana jo edellisellä Putous-kaudella, eikä hän usko vauva-arjen vaikuttavan hektisen kevään läpiviemiseen.
– Eihän tämä ole sen kummoisempaa työtä kuin muutkaan, vaikka nukkuminen nyt jääkin vähemmälle. Toki lauantait venyvät pitkiksi, mutta muuten vaimo hoitaa päivät ja minä illat. Silloin annetaan äidin levätä.
Putous-Timo Lavikainen: Olen meinannut kivuta kännissä Jussi-gaalan lavalle kesken show'n!
Tulevasta sketsihahmostaan Timo ei vielä hiisku. Viime kaudella hän hauskuutti leijulaudalla huristelleella Isä Nitrolla, jossa oli havaittavissa samoja piirteitä kuin ortodoksisessa isä Mitrossa.
– Sen voin paljastaa, ettei uskonto liity hahmoon tällä kertaa… Tai no, jos oikein syvällisesti ajatellaan, voi sitäkin olla ehkä vähäsen, Timo virnistää.
Uudet Putous-hahmot paljastuvat ensimmäisessä lähetyksessä lauantaina.