Uutiset

Putkassa kolme päivää! Maalivahtilegenda Pasi Nurmisen epäillään lyöneen taksikuskia!

17.09.2020 06:33

Lahden Pelicans -joukkueen pääomistaja ja sen tuore toimitusjohtaja Pasi Nurminen, 44, nousi otsikoihin viime viikolla epäiltynä useista eri rikoksista. Poliisin mukaan 70-luvulla syntynyt miesasiakas oli tarttunut päihtyneenä taksin rattiin. Auto oli suistunut tämän vuoksi ulos tieltä. Tapahtumapaikkana oli Lahden kupeessa sijaitsevassa Hollolassa syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna perjantain ja lauantain välisenä yönä.

Ulosajon jälkeen mies oli käynyt taksikuskin kimppuun ja lyönyt tätä raivokkaasti. Autossa oli ollut miehen lisäksi asiakkaana myös nainen ja toinen pariskunta.

Jääkiekkojoukkue Pelicansista vahvistettiin viime viikon alussa, että epäilty on seuran pääomistaja Pasi Nurminen.

Lahden Pelicans -jääkiekkojoukkueen pääomistaja ja toimitusjohtaja on toistaiseksi sivussa Pelicansin toiminnasta. Nupeksikin kutsuttu ex-kiekkosankari tunnetaan Lahden yössä kuumakallena.
Lahden Pelicans -jääkiekkojoukkueen pääomistaja ja toimitusjohtaja on toistaiseksi sivussa Pelicansin toiminnasta. Nupeksikin kutsuttu ex-kiekkosankari tunnetaan Lahden yössä kuumakallena.

Lue myös: Kuka onkaan Lahden sheriffi? Pasi Nurminen varasti show’n Suomen Chicagon yössä: ”On se kyllä melkoinen kaveri”

Epäillään lyöneen kuskia

Seiskan saamien tietojen mukaan etupenkillä istunut Nurminen olisi raivoissaan lyönyt taksikuskia, ja pahoinpitely loppui vasta, kun paikalle saapui hälytyskeskuksen lähettämiä paloautoja sekä poliisit.  

Poliisit veivät kiihtyneen Nurmisen suojiinsa selvittelemään asiaa.

Maalivahtilegenda pääsi kuulustelujen jälkeen vapaaksi vasta tiistaiaamuna. Tapauksesta on aloitettu rikostutkinta nimikkeillä törkeä rattijuopumus, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen sekä pahoinpitely.

Lue lisää tapauksesta torstaina ilmestyneesta Seiskasta!

TILAA SEISKA TÄSTÄ!

Teksti:Olli Suominen
Kuvat:All Over Press
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!