Mainos
Mainos päättyy

Moni jyväskyläläinen yökerhoasiakas hieraisi silmiään kerran jos toisenkin muutama viikko sitten, kun laulaja Sanni, 27, ja Basso-radiokanavalla juontajana työskentelevä vuoden 2016 Miss Suomi Shirly Karvinen, 27, antautuivat läheiseen hetkeen kesken juhlinnan.

– Ilmassa oli selvää tyttöjen välistä kujeilua, paikalla ollut paljastaa Seiskalle.

Suutelivat toisiaan! Laulaja Sanni ja Shirly Karvinen kuhertelivat estottomasti – kaiken kertova video!

– Naisille maistui viini, paikalla ollut kertoo Seiskalle. Shirly ja Sanni viihtyivät ravintolassa valomerkkiin saakka, minkä jälkeen he poistuivat samaan suuntaan.
– Naisille maistui viini, paikalla ollut kertoo Seiskalle. Shirly ja Sanni viihtyivät ravintolassa valomerkkiin saakka, minkä jälkeen he poistuivat samaan suuntaan.

Perjantaina 20. marraskuuta Sanni veti kaksi loppuunmyytyä keikkaa Jyväskylän kuuluisassa Lutakossa. Itsekin Jyväskylästä lähtöisin oleva Shirly vietti samaan aikaan viikonloppua vanhempiensa luona, ja päätti lähteä lauantaina hieman viihteelle.

Estottomasti suudelleet Sanni ja Shirly Karvinen viihtyivät yökerhossa pilkkuun asti – viereisen pöydän miehet saivat jatkobile-ehdotukseensa suoran ilmoituksen!

Seiskan lukija bongasi naiset juhlatuulella suositusta yökerhosta, Revolutionista.

Kaunotarkaksikon halailu kyllä huomattiin yökerhovieraiden keskuudessa.
Kaunotarkaksikon halailu kyllä huomattiin yökerhovieraiden keskuudessa.

– Kun saavuimme ravintolaan lauantaina Sanni ja Shirly olivat jo paikan päällä. Heidän seurassaan oli aluksi myös kolmas nainen, mutta tämä hävisi maisemista illan mittaan, Seiskalle raportoidaan.

– Julkkisnaiset kumosivat viiniä ja naureskelivat keskenään. Heillä oli tosi hauskaa ja heidän välillään tuntui olevan muutakin kuin tyttöjen välistä ystävyyttä. Yhtäkkiä Shirly nojautui Sannia kohden ja suuteli tätä. Olimme siinä äijien kanssa ihan huutomerkkeinä!

Suutelupari samoissa paikoissa! Shirly Karvinen kiertää ahkerasti Sannin keikoilla – näin paljastavasti missikaunotar puhui radiossa kohutusta viikonlopustaan

Suutelun ohessa sanni myös lempeästi kietoi kätensä Shirlyn lanteille.
Suutelun ohessa sanni myös lempeästi kietoi kätensä Shirlyn lanteille.
Mainos
Mainos päättyy

Seiskalle lähetetyt kuvat ja video eivät jätä mitään arvailujen varaan.

Silminnäkijän mukaan naisia ei näyttänyt häiritsevän julkinen paikka. Sanni laittoi kätensä välillä hellästi Shirlyn ympärille.

– Valomerkin jälkeen Sanni ja Shirly lähtivät ravintolasta. Viereisen pöydän pojat kysyivät vielä pääsyä mukaan jatkoille, mutta Sanni totesi lyhyesti, ettei heille ole tarjolla mitään jatkoja, Seiskalle kerrotaan.

Seiska yritti useita kertoja tavoitella Shirlyä kommentoimaan kaksikon riemukasta iltaa, mutta ei saanut tätä kiinni.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan