Puolustusministeri Antti Kaikkosen sinkkupäivät ohi - Jannika-rakas on korkeasti koulutettu nuori uratykki!

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk), 45, ei ole enää yksi Suomen tavoitelluimmista poikamiehistä, sillä tätä nykyä Antti seurustelee.
Antti kertoo asiasta Facebookissa.
Jannika Ranta ja minä olemme liikuskelleet yhdessä viime aikoina vähän siellä sun täällä. Viihdymme yhdessä kovin hyvin. Eli kyllä, seurustelemme. Tästä ei ole tarkoitus sen enempää huudella tai avautua, mutta näin nyt on. Ja näin on hyvä.
Kuka mainittu Jannika, 31, on?
Elinkeinoelämän keskusliiton sivulla kerrotaan, että VTM Jannika Ranta aloitti vuosi sitten kauppapolitiikan asiantuntijana. Lisäksi hänestä kerrotaan, että aiemmin hän on toiminut ministeri Mika Lintilän erityissavustajana. Aiemmin hän on työskennellyt ministeri (nykyisin Suomen pankin johtaja) Olli Rehnin erityisavustajana.

Jannikan Facebook-tililtä käy ilmi, että hän on lähtöisin Pohjanmaalta, Vähästäkyröstä. Hän on merkinnyt nykyiseksi asuinpaikakseen Kirkkonummen. Jannika on valmistunut Helsingin yliopistosta maisteriksi pääaineenaan poliittinen historia. Lisäksi hän mainitsee Facebookissa, että hän on tehnyt opintoja Kiinassa, Fudanin yliopistossa.