Uutiset

Pekka Haaviston puoliso Antonio Flores paljastaa: Haaveilemme muutosta ulkomaille!

04.02.2018 11:15

Vaaleissa 12,4 prosentin ääniosuudella vajaat 371 000 ääntä kerännyt Pekka Haavisto oli tappiostaan huolimatta tyytyväinen tulokseen.

− Elämä jatkuu normaalisti. Tänään tapaan ystäviä ja kampanjaväkeä Tavastialla, Pekka kertoi Seiskalle pian tuloksen selvittyä.

Kulttuuriväki ei saapunut kannustamaan Pekkaa vaalivalvojaisiin.

Lue myös: Pekka Haaviston puoliso Antonio Flores saapui vaalivalvojaisiin: Edellisissä vaaleissa puolisot olivat vahvemmin läsnä!

− Luulen, että esiintyjistä ja kulttuuriväestä on rutistettu irti kaikki, mitä heistä on saatu irti. Heidän ei kannattanut tulla tänne keikalle, sillä vaalivalvojaiset olivat enemmän tulosten tarkkailua. Muuten Tavastialla riitti väkeä, Pekka kertoi.

Pekka oli aiemmin päivällä käynyt äänestämässä Kulosaaren ala-asteella puolisonsa Antonio Floresin kanssa. Päivä oli sujunut rauhallisesti.

− Kävimme myös syömässä ja katsomassa taidenäyttelyn Sipoossa. Rauhallinen päivä maalaisympäristössä, Pekka totesi.

Lue myös: Presidenttiehdokas Pekka Haavisto yrmynä parturirakkaansa Antonio Floresin isosta muodonmuutoksesta: Pekka ei hirveästi tykkää!

Antonion mukaan puolisot olivat edellisissä presidentinvaaleissa vahvemmin läsnä.

− Nyt esillä ovat olleet ehdokkaat, eivät niinkään puolisot, Antonio pohti.

Hän haaveilee muutosta ulkomaille miehensä kanssa. Pekka myöntää suunnitelmat.

− Meistä olisi kiva muuttaa hetkeksi aikaa, mutta emme ole lyöneet vielä mitään lukkoon. Se riippuu paljon töistäni, Pekka kertoi.

Teksti:Petri Voutilainen
Kuvat:Seiskan arkisto
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!