Uutiset

Pekka Haavisto ja erityisavustaja Jeri Ukrainassa: päivärahoista vähennettiin minibaarista juotu viskipullo!

29.03.2020 07:01

Seiska tutustui Valtioneuvoston kansliassa ulkoministeri Pekka Haaviston (vihr.) ministeriajan matkalaskuihin. Laskuista paljastui, että viime kesäkuussa ministeriksi nimitetty Haavisto on matkustanut erityisavustajiensa kanssa tiuhaan ympäri maapalloa.

Haavisto on ollut ministerinä reilut 250 päivää. Niistä hän on ollut noin 100 päivää ulkomailla. Erityisesti ilmastoasioista huolta kantava Haavisto on lentänyt jokaisella mantereella Australiaa lukuunottamatta.
Euroopassa Haavisto on käynyt kymmenissä eri kaupungeissa.

Lisäksi hän on tehnyt useita matkoja Yhdysvaltoihin, Afrikkaan ja Lähi-itään. Myös Perussa ja Intiassa Pekka on käynyt avustajineen.

Yksityiskoneita

Haavistolle ei ole aina löytynyt sopivia reittilentoja, joten hän on turvautunut yksityiskoneisiin seitsemän kertaa. Pelkästään yksityissuihkareista on tullut yli 200 000 euron kustannukset. Kokonaisuudessaan Haaviston ja hänen avustajiensa matkakustannukset nousevat satoihintuhansiin euroihin.

Matkalaskuista selvisi, että Haaviston piti päästä viime lokakuussa Ukrainaan. Ulkoministeriö vuokrasi yksityiskoneen, joka maksoi kolmen päivän ajalta 45 228 euroa. Yksityissuihkarin kyytiin nousi Haaviston lisäksi erityisavustaja Jeri Aalto, diplomaattiavustaja Katja Kalamäki ja turvamies.

Luksushotelli

Nelikko yöpyi Kiovassa ylellisessä viiden tähden Hyatt Regency -luksushotellissa. Kalamäki maksoi valtion First Card -kortillaan oman sekä Haaviston hotellihuoneen. Jeri Aalto puolestaan maksoi valtion First Card -kortillaan oman sekä turvamiehen hotellihuoneen.

Suomeen palattuaan Jeri Aallon matkalaskua ei hyväksytty kokonaan korvattavaksi, vaan laskussa oli merkintä First Card -kortin virheellisestä käytöstä. Jerin päivärahoista oli vähennetty minibaarin käytöstä muodostunut 210 Ukrainan hryvnian eli 7,71 euron suuruinen summa.

Kiovan Hyatt Regency -hotellista kerrotaan Seiskalle, että ainoa tuote, joka minibaarissa maksaa 210 Ukrainan hryvniaa, on minibaari-kokoinen Jack Daniels -viskipullo.

Jerin matkalaskuun kirjoittama selvitys paljastaa erikoisen seikan: Jeri ei käyttänyt omaa minibaariaan, vaan ministerin baarikaappia.

– Katja Kalamäen luottokortilta on veloitettu ulkoministeri Haaviston hotellihuoneen minibaarin käyttö. Kyseinen summa käsitellään ja miinustetaan Jeri Aallon matkalaskulla. Summa vähennetty Aallon päivärahoista, Jerin matkalaskussa lukee.

Kiovan Hyatt Regency -ökyhotelli kuuluu Ukrainan hienoimpiin hotelleihin. Pekka ja Jeri nauttivat viiden tähden hotellin palveluista.
Kiovan Hyatt Regency -ökyhotelli kuuluu Ukrainan hienoimpiin hotelleihin. Pekka ja Jeri nauttivat viiden tähden hotellin palveluista.

 

Kiovalainen Hyatt Regency -ökyhotelli lähetti Seiskalle minibaarimenunsa. Se paljasti Jerin ottaneen Pekan minibaarista viskipullon.
Kiovalainen Hyatt Regency -ökyhotelli lähetti Seiskalle minibaarimenunsa. Se paljasti Jerin ottaneen Pekan minibaarista viskipullon.

 

Pähkinöitä Afrikassa


Sama selitysteksti löytyy myös Kalamäen matkalaskusta. Viskipulloa oltiin aluksi vähentämässä Kalamäen päivärahoista, koska hän oli maksanut kortillaan Haaviston huoneen. Kalamäki ei ilmeisesti halunnut ryhtyä maksumieheksi, kun valtio ei korvaa virkamiesten minibaarin käyttöä.

Maalaisjärjellä ajateltuna tapahtumasarjassa on siis ollut yksinkertaisesti kyse siitä, että Jeri on ollut jostain syystä ministeri Haaviston hotellihuoneessa. Sitten Jeri on ottanut Pekan minibaarista viskipullon, jonka hinta on vähennetty lopulta hänen päivärahoistaan. 

Matkalaskuista paljastuu, että Jeri on useamminkin käyttänyt First Card -korttiaan virheellisesti minibaariostoksiin. Pari viikkoa Ukrainan-matkan jälkeen Jeri matkusti Pekan kanssa Afrikkaan. Jerille iski Ruandan pääkaupungissa Kigalissa nälkä paikallisessa hotellissa. Jeri joi vettä ja ahmi pähkinöitä 38 euron edestä. Summa vähennettiin taas hänen päivärahoistaan.

Seiska yritti tavoittaa Jeriä, mutta media-asioista vastaava erityisavustaja lähetti lukukuittauksen meilistä, mutta ei vastannut toimittajalle mitään.

Jerin viihtyminen Pekan seurassa on noussut viime aikoina toistuvasti otsikoihin. Seiska paljasti pari viikkoa sitten, että Jeri viihtyy myös vapaapäivinä Pekan kotona Helsingissä. Ulkoministeri Haavisto on naimisissa kampaaja Antonio Floresin, 42, kanssa. 

JUTTUA PÄIVITETTY 29.3.2020 klo 13.09: Artikkeliin lisätty Jeri Aallon matkalaskun selvitys.

Teksti:Panu Hörkkö
Kuvat:Seiskan arkisto, Panu Hörkkö, ALL OVER PRESS, ALKO ja HYATT REGENCY KIEV
Jaa Artikkeli:
Enemmän irti Seiskasta täysin ilmaiseksi! Klubilaisena saat lisää julkkisuutisia, ekstrakilpailuja ja viihdettä joka päivä.
Liity ilmaiseksi!

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!