Paparazzi iski! Radiojuontajat Köpi Kallio ja Jenni Poikelus todella läheisissä tunnelmissa Musen keikalla - kuva!

Köpi Kallio
Mainos
Mainos päättyy

Seiskalle on sadellut alkukesän aikana lukuisia vinkkejä joiden mukaan YleX-radiojuontajat JuusoKöpiKallio ja Jenni Poikelus viihtyvät tiiviisti yhdessä myös työajan ulkopuolella. 

Toukokuun puolivälin jälkeen kaksikko bongattiin Kreetan Chanian lentokentältä, kun he olivat palaamassa lomareissulta Suomeen. Kesäkuun alussa pari nautti legendaarisen poikabändin keikasta, kun Backstreet Boys esiintyi Helsingin Hartwall Arenalla. 

Köpi Kallio ja Jenni Poikelus

Taas yhdessä! Radiojuontajat Jenni Poikelus ja Köpi Kallio kahdestaan Backstreet Boysin keikalla -välttelivät katseita, katso kuva!

Köpi Kallio ja EJenni Poikelus
Mainos
Mainos päättyy

Tiistaina 18. kesäkuuta musadiggarit hoksattiin Helsingin Suvilahdesta, missä esiiintyi brittiläinen megayhtye Muse. 

Kuva! Radiojuontajat Jenni Poikelus ja Köpi Kallio yllätettiin yhteisellä lomalla – keskittyivät puhelimiinsa!

Ennen eilistä Köpiä ja Jenniä aiemmin ikuistettu erityisen läheisissä tunnelmissa, mutta Suvilahdessa Köpi otti ja nappasi vaaleaverikön kainaloonsa! Mitä tästä voisi ajatella.... Kyseessä on oikea rakkaussuhde! Ja jos ei, niin heidän välillään todistetusti kukkii erityislaatuisen läheinen toveruus. 

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Paparazzi iski! Radiojuontajat Köpi Kallio ja Jenni Poikelus todella läheisissä tunnelmissa Musen keikalla - kuva!