Pankkitilillä 1,5 miljoonaa euroa! Ville Leinon vaatebisnes jatkaa kasvuaan!

Entinen NHL-kiekkoilija Ville Leino, 36, on rakentanut menestyksekkään uran kaukaloiden ulkopuolella.
Ex-hyökkääjä on keskittynyt viime vuodet Billebeino-vaatemerkkinsä kehittämiseen, ja sen liikevaihto on kasvanut vuosi vuodelta. Viime tilikaudella Billebeino Clothing And Accessories Oy ylsi peräti 2,8 miljoonan euron liikevaihtoon, joka kasvoi 600 000 euroa edelliseltä vuodelta.

Villen bisnes on myös kannattavaa, sillä putiikki teki 383 000 euron voiton. Firmalla on tällä hetkellä lähes 1,5 miljoonaa euroa voitonjakokelpoisia varoja. Vaikka yrityksen pankkitili pullottaa rikkauksia, omistajat eivät ole nostaneet siitä osinkoja.
Vaatekaupan lisäksi Villen lompakkoa turvottaa vielä tämän vuoden ajan jääkiekkoansiot, vaikka taitava hyökkääjä nosti hokkarinsa naulaan jo kolme vuotta sitten.
Taustalla on NHL-seura Buffalo Sabresin kanssa solmittu vanha sopimus, josta Ville ostettiin ulos vuonna 2014. Ratkaisu tarkoitti, että Sabresin organisaatio joutui maksamaan Villelle noin miljoona euroa vuodessa tämän vuoden loppuun asti.
Jatkossa kymmeniä miljoonia kiekkourallaan tienanneen Villen tulot tulevat pelkästään vaatebisneksestä.