Paljastaako sukka Kyllikki Saaren murhaajan? Viiltäjä-Jackin henkilöllisyyden paljastanut suomalaistutkija: Nykytekniikalla voi löytyä dna:ta!

Kyllikki Saaren murha on yhä selvittämättä.
Mainos
Mainos päättyy

Toukokuussa 1953 surmatun Kyllikki Saaren murha on Suomen tunnetuin selvittämätön rikos. 17-vuotias Kyllikki oli polkupyöräilemässä kotiin Isojoella, kun murhaaja iski. Kyllikkiä etsittiin yli viisi kuukautta, ennen kuin ruumis löydettiin matalasta suohaudasta. Mikään kymmenistä tutkintalinjoista ei ole johtanut tutkimuksia eteenpäin.

Kyllikin vaatteita ja kenkiä löydettiin eri paikoista. Kengän sisälle oli työnnetty miesten sukka, joka saattoi olla tekijän.
Kyllikin vaatteita ja kenkiä löydettiin eri paikoista. Kengän sisälle oli työnnetty miesten sukka, joka saattoi olla tekijän.

Seksiskandaali! Pastori myönsi seksisuhteen Kyllikki Saareen – murhamysteerin avainhenkilöä kuulusteltiin vasta vuosien jälkeen!

Kyllikin kenkään oli työnnetty sukka. Raportin mukaan sukka oli parsittu tavalla, joka sopisi miehen tekemäksi ja voisi siis kuulua tekijälle.

Tuolloiset rikospaikkatutkijat eivät osanneet edes ajatella, että sukka pitäisi säilyttää koskemattomana. Sen sijaan sukka kasteltiin ”ruumiin hajun toteamiseksi” ja lopuksi jopa pestiin.

Mainos
Mainos päättyy
Seiskan käyttämä asiantuntija Jari Louhelainen on dna-tutkija, joka selvitti Lontoota vuonna 1888 piinanneen Viiltäjä-Jackin todennäköisen henkilöllisyyden.
Seiskan käyttämä asiantuntija Jari Louhelainen on dna-tutkija, joka selvitti Lontoota vuonna 1888 piinanneen Viiltäjä-Jackin todennäköisen henkilöllisyyden.
Poliisi tutki löydettyä sukkaa, jota oli mahdollisesti käytetty suukapulana Kyllikin hiljentämiseksi.
Poliisi tutki löydettyä sukkaa, jota oli mahdollisesti käytetty suukapulana Kyllikin hiljentämiseksi.

– Sukan pesutavasta riippuen siitä voisi nykytekniikalla silti löytyä tekijän dna:ta, tutkija Jari Louhelainen arvelee.

Huijari auttoi Kyllikki Saaren murhamysteerin selvittämisessä – Raamattu paljasti huijausyrityksen!

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan