Oho, tankotanssija Henriikka Roolle tarjottiin kahden vuoden pestiä kiinalaisesta sirkuksesta – haaveilee omasta tv-ohjelmasta!

Tankotanssija Henriikka Roo, 32, poseerasi tänä vuonna Seiskan pääsiäisnoitana. Pääsiäiskuvauksiin heittäytynyt sporttimimmi on tullut tunnetuksi seurusteltuaan rokkari Olli Hermannin kanssa. Parin suhde kuitenkin kuivui kokoon yllättäen viime kesän jälkeen.
Seiskan haastattelussa syksystä lähtien sinkkuna viihtynyt kaunotar paljasti liittyneensä Tinderiin ja etsivänsä miestä, jolta löytyy itsevarmuutta ja määrätietoisuutta.
Henriikalle tarjottiin hiljattain mahdollisuutta lähteä Kiinaan paikalliseen sirkukseen. Kyse olisi ollut kahden vuoden pestistä.
– Siitä olisi tullut hyvin rahaakin, mutta siellä olisi pitänyt pyöriä samassa paikassa, eikä lomia olisi ollut juurikaan. Tykkään, kun saan kiertää keikoilla vaihtuvissa ympäristöissä ja opettaa muita. Haaveenani on myös oma tv-ohjelma, jossa julkkikset kilvoittelisivat tankotanssissa, Henriikka vinkkaa.