Hyppää pääsisältöön
Pedro Avila vakuuttaa olevansa syytön murhaan, josta hänet tuomittiin.

Nyt puhuu Kumpulan kidutusmurhasta 14 vuotta lusinut Pedro Avila - harvinainen erikoishaastattelu: Istuin syyttömänä elinkautisen!

Perttu Häkkisen dokumenttiromaani Hukkuminen kertoo Helsingissä kesällä 2001 tapahtuneesta Kumpulan kidutusmurhasta, jossa 18-vuotias mies kuoli velanperinnän päätteeksi. Tapauksesta annettiin kahdelle miehelle elinkautiset tuomiot. Toinen heistä, Pedro Avila, 41, kertoo kirjassa olevansa syytön.

Pedro on myöntänyt pahoinpidelleensä uhria ja katkaisseensa tältä sormia. Uhri oli kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa, kun Pedro lähti kumpulalaisesta asunnosta. Paikalle jäi toinen tuomituista, Hantusena tunnettu mies.

Pedrolla ei ollut mitään tietoa, miten uhri oli kuollut, mutta asia vieritettiin kuulusteluissa hänen niskaansa. Sama jatkui oikeudessa.

Valitus korkeimpaan oikeuteen, vaatimus lisätutkinnasta ja valitus oikeuskanslerille poliisitutkinnan puutteista eivät tuottaneet tulosta. Pedro istui murhasta 14 vuotta.

Tapahtumista on nyt 16 vuotta, mutta Pedro ei luovuta. Hän haluaa totuuden esiin.

– En pysty niiaamaan epäoikeudenmukaisuudelle, ja kyse on isommasta asiasta. Tämä ei ole Suomen ainoa mielivaltaisesti leivottu kakku. Toivon, että kirjan myötä asiat muuttuvat. Lisäksi haluan, että tyttäreni saavat tietää, miksi isä joutui vankilaan.

Lue Pedro Avilan harvinainen ja laaja erikoishaastattelu kokonaisuudessaan torstaina ilmestyneestä Seiskasta!


Teksti:
Juha Nurmi
Kuvat:
Timo Korhonen

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!