Uutiset

Nina Mikkoselta yllättävä aluevaltaus – tekee ystävänsä kanssa sketsivideoita!

27.04.2018 21:25

Tänä päivänä vloggaaminen ei suinkaan ole enää vain nuorten hommaa. Huikea edelläkävijä on muassa poliitikko-liikemies Hjallis Harkimo.

Nyt kameran eteen on intoutunut myös Nina Mikkonen. Oikeastaan sketsivideot kuvattiin jo viime kesänä. Niiden tekeminen oli terapoivaa ja ne saivat kovia kokeneen naisen tuntemaan itsensä vapautuneeksi ja iloiseksi.

- Koko idea lähti siitä, kun kerran nauroimme ystäväni Helenan kanssa kuin pienet kakarat. Pojat sanoivat, että meitä olisi pitänyt kuvata, olimme kuulemma kuin sketsihahmoja, Nina kertoo Seiskalle.

Ajatus jäi muhimaan, mutta pian ideat saatiin myös videolle. Palautetta ja kehitysideoita Nina pyysi näyttelijä Outi Mäenpäältä.

- Outi kannusta ja antoi ystävällisesti vinkkejä ja mainitsi, että voisimme revitellä enemmän. Tarkoitus ei ollut tuottaa mitään elokuvaa vaan vain hauskaa materiaalia itsellemme.

- Päädyimme tekemään trilogian, josta nyt esitetään ensimmäinen jakso. Emme todellakaan lähteneet tekemään videoita julkaisua varten vaan omaksi iloksi, mutta sittemmin sitten mietimme, miksi ei, ja tässä sitä nyt ollaan. Videoiden tekemisen lomassa sitä huomasi, että surunkin keskellä saa nauraa, Nina kertoo Seiskalle.

Pätkät on editoinut Ninan Matias-poika, ja käsikirjoitukset on tehnyt Ninan ystävä Helena, joka myös esiintyy sketseissä.

- Toki olen ollut itsekin mukana ideoimisessa.

Ensimmäinen Miinus-niminen video julkaistaan vappuaattona!  

 

Teksti:Mariama Bah
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!