Neliraaja-amputoitu Henri syöksyi pää edellä 150 metristä - hurja video!
Kuhmoisista kotoisin olevan Henri Sonkamuotkan, 32, tarina on varmasti yksi traagisimmista Seiskassa koskaan kerrotuista.
Näin kaikki raajansa menettänyt Henri pärjää arjessa!
Muutama viikko sitten Henri kertoi Seiskalle haaveilevansa benjihypystä (Seiska 32/2015), ja tottahan Henkalle sellainen piti järjestää. Seiska vei Henrin Helsingin Kaivopuistoon hyppäämään Suomen korkeimman benjin ja samalla Henkasta tuli Suomen ensimmäinen neliraaja-amputoitu benjihyppääjä.
Katso video huimasta stuntista!
Henrin elämä mullistui täysin juhannuksena 2013, kun oma koira näykkäisi häntä leikin yhteydessä sormesta. Henri sai näykkäisystä verenmyrkytyksen, jonka seurauksena hän taisteli hengestään pitkään teho-osastolla kuoleman rajamailla. Henri selvisi, mutta kaikki raajansa jouduttiin amputoimaan. Pian onnettomuuden jälkeen myös tuore vaimo lähti kävelemään.
Henri ei kuitenkaan lannistunut, vaan totuttuaan elämään ilman käsiä ja jalkoja hän nauttii elämästään samalla tavalla kuin aina ennenkin. Seiska on seurannut Henrin tarinaa ja hänen positiivisesta elämänasenteestaan voisi moni ottaa opiksi.