Näyttelijät Hannele Lauri ja Eeva Eloranta: Alalla on hämärää vallankäyttöä!
Kuusikymppiset näyttelijättäret Hannele Lauri ja Eeva Eloranta ovat tunteneet toisensa 45 vuotta.
– Eeva oli 16-kesäinen ja minä 19, kun aloitimme koulussa. Meidän kanssamme samalla vuosikurssilla opiskelivat myös Pirkko Saisio ja Elina Halttunen. Elina on sittemmin käsikirjoittanut useita tv-sarjoja, joissa olemme näytelleet, Hannele kertoo.
Teatterialaa paljon nähneet Eeva ja Hannele myöntävät, että teattereissa on työpaikkakiusaamista.
- Tällä alalla on hämärää vallankäyttöä. Yhdessä johtavassa teatterissa ohjaaja halusi minut rooliin, mutta tajusin heti, että hän etsi minusta jatkuvasti virheitä. Päätin, etten kieltäydy mistään, ettemme ajaudu riitoihin. Olen kohdannut myös naisohjaajia, jotka liimautuvat kiinni miesnäyttelijöihin ja haluavat jäädä väkisin kahden heidän kanssaan, Eeva kertoo.
Hannelen mukaan on olemassa naisohjaajia, jotka nappaavat nuoria naisnäyttelijöitä silmätikuiksi ja nolaavat heidät muiden edessä.
- Teattereissa on kiusaamista, mutta siitä ei puhuta, koska kukaan ei halua vahingoittaa omaa tonttiaan, Hannele sanoo.
Alkoholismia on Hannelen ja Eevan mukaan sen sijaan vähemmän kuin ennen.
- Nykyään lentää nopeasti teatterista ulos, jos ei pysty hoitamaan töitäään kunnialla. Näin on moenen hyvän näyttelijän kohdalla tapahtunut. Harmillista, että useat ovat pilanneet uransa alkoholin takia.