Uutiset
Katso kuvat!

Näyttelijä Mikko Rasilan mystisesti Espanjassa kadonnut Marc-rakas löytyi – nukkui rappukäytävissä ja haahuili rahattomana!

11.04.2019 09:36

Seiska paljasti viime viikon numerossa, että näyttelijä Mikko Rasilan ja Marc-rakkaan kihlajaismatka Málagaan alkoi katastrofaalisesti. Marc katosi Mikolta jo lentoasemalla, eikä näyttelijällä ollut muuta mahdollisuutta kuin tehdä poliisille katoamisilmoitus.

Toistensa lisäksi kaksikko kadotti myös matkatavaransa, joiden joukossa olivat muun muassa heidän kännykkänsä. Seiskan viime numeron mennessä painoon tilanne oli se, että Marc oli ollut jo kolme päivää teillä tietymättömillä ja itkuinen Mikko etsi rakastaan epätoivoisesti Málagasta.

Paparazzi kannoilla

Seiskan paparazzi lähti viime viikolla Málagaan selvittämään sekavaa tilannetta.

Parin loma-asunnolla ei reagoida ovikelloon eikä koputuksiin. Paparazzi on jo luovuttaa, kunnes eräs espanjalainen herra tietää kertoa, että asunnolla oli nähty edellisiltana ”dos hombres”, kaksi miestä.

Paparazzi jää odottamaan.

Puolenpäivän aikaan ovi käy, ja ulos purjehtii mies. Hän lähtee kävelemään läheiselle kauppakadulle ja menee lopulta sisään viinakaupan ovesta. Kaupassa hän alkaa kaksin käsin lappaa pulloja kyytiinsä. Paparazzi tunnistaa miehen kasvot: sehän oli kadonnut Marc!

Paparazzi bongasi aamuvarhaisella Málagan kävelykadulta tutun hahmon...
Paparazzi bongasi aamuvarhaisella Málagan kävelykadulta tutun hahmon...
...joka oli kadonneeksi luultu Marc! Tämä oli päättänyt lähetä hakemaan aamuviinejä läheisestä viinakaupasta!
...joka oli kadonneeksi luultu Marc! Tämä oli päättänyt lähetä hakemaan aamuviinejä läheisestä viinakaupasta!

 

Aamupalaksi valkkaria

Marcin päästessä takaisin loma-asunnolle paparazzi menee esittäytymään. Marc yllättyy mutta kutsuu peremmälle ja kertoo Mikon olevan vielä nukkumassa.

Marc oli käynyt hakemassa pari pulloa valkkaria, jotta Mikko saisi heti aamusta kurkkunsa kostutettua. Pian Mikkokin kömpii sängystä, ja kaksikko ryhtyy kertomaan, mitä edellisen viikon mystisessä katoamisepisodissa oli tapahtunut.

– Mikko jäi hihnalle odottamaan laukkuja, ja minä lähdin ulos röökille. Sitten ei löydettykään enää toisiamme moneen päivään, Marc kertoo.

Pyysin apua poliisilta

Marc kertoo löytäneensä tiensä jotenkin Málagan keskustaan.

– Sitten päätin jossain vaiheessa hypätä sightseeing-bussiin, mutta se menikin Torremolinokseen. Siellä palloilin kolme vuorokautta. Istuin puistoissa, kävelin rannalla ja nukuin rappukäytävissä. Eikä minulla ollut senttiäkään rahaa, Marc kertoo.

– En tiedä, mitä siellä teit, kyllä sinulla aika monta sataa oli mennyt, Mikko huomauttaa.

Marc kertoo yrittäneensä pyytää apua Torremolinoksen poliisiasemalta.

– Kävin kertomassa, että olen eksynyt, mutta he sanoivat, etteivät voi auttaa.

– Perjantaina oli onneksi lopulta tilipäivä, joten pääsin taksilla Málagaan.

Teksti:Panu Hörkkö
Kuvat:Panu Hörkkö ja Kari Pekonen
Jaa Artikkeli:
Enemmän irti Seiskasta täysin ilmaiseksi! Klubilaisena saat lisää julkkisuutisia, ekstrakilpailuja ja viihdettä joka päivä.
Liity ilmaiseksi!

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!