Nämäkin tunnetut suomalaiset ovat päätyneet nettihuijauksien ”mainoskasvoiksi” – Juha Tapion kohdalla kyseessä oli harvinaisen röyhkeä yritys: Yksi uhri oli menettää 10 000 euroa!

Nettihuijaukset ovat saapuneet Suomeenkin, ja tahti vain kovenee. ”Nigerialaiskirjeiden” sijaan kansalaisia on petkutettu esiintymällä julkkiksina. Seiska selvitti, mistä todellisissa huijaustapauksissa on ollut kyse.
Yksi huijauksiin käytetyistä julkkiskasvoista on ollut Suomen huutokauppakeisari Aki Palsanmäki vaimonsa Helin kanssa. Heidän kasvoillaan mainostettiin nettisivua, jonka kautta voisi tienata tonneja pienellä sijoituksella.

Heli kertoi saaneensa oudosta mainoksesta useita viestejä Facebookissa. Huijauksessa ohjattiin sivustolle, jossa pyydettiin yhteystietoja. Hetken kuluttua tiedot jättänyt henkilö sai soiton vierasmaalaisesta numerosta. Palsanmäen ohjeistivat kaikkia sijoituksen tehneitä olemaan yhteydessä poliisiin.
– Älkää vaan kukaan lähtekö mukaan, minä en ole sijoittanut heidän kautta enkä sijoita, Heli tuhisi päivityksessään.
Äskettäin netissä pyöri Ylen sivuilta näyttävä verkkosaitti. Siinä Suomen rikkain ihminen Antti Herlin muka kertoi sijoittaneensa kryptovaluuttaan pari hassua satasta saaden viikon päästä tuhansien eurojen voiton.

Vappu Pimiä kertoi pari vuotta sitten Facebookissa hänelle alkaneen virrata viestejä ihmisiltä, jotka kertoivat tilanneensa hänen muka kehittämäänsä ihmevoidetta. Selvisi, että huijauksella oli kalasteltu hyväuskoisten luottokorttitietoja. Mitään voidetta ei tietysti ollut olemassakaan.
Tinder-deittisovelluksesta löytyy tuhansia huijausprofiileja, myös suomalaisjulkkisten nimillä ja kuvilla. Omien kuviensa pihistämisestä tällaisesta ovat varoittaneet muun muassa Niina Backman, Esko Eerikäinen ja Katrie Daler (kuvassa).

Muuan lankaan mennyt Juha Tapion tosifani luuli oikean Juhan pyytäneen rahaa “avioeron” jälkeen. Nainen yritti siirtää 10 000 euroa vale-Juhan tilille. Pankki esti huijauksen, ja asiasta kirjattiin rikosilmoitus.

Mikko Leppilammen väitettiin tehneen miljoonia vain 400 euron sijoituksella. Hyväuskoiset ehtivät jakaa netissä Iltapäivälehden jutuksi naamioidun huijauksen tuhansia kertoja. Todellisuudessa Mikolla ei ollut mitään tekemistä väitettyjen sijoitusten kanssa.
Kaija Koon nimissä yritettiin huijata laulajan innokkaita faneja. Vale-Kaija lähestyi uhreja Facebookin Messenger-sovelluksessa pyytäen faneilta rahaa eri verukkeilla sadoista euroista tuhansiin. Poliisin mukaan huijauksen jäljet johtivat Nigeriaan.

Apulannan rumpali Sipe Santapukkikin on valjastettu huijausuutisessa antamaan ”sijoitusvinkkejä”.
– Kyllähän tuo v***ttaa, mutta minkäs teet, rumpali kommentoi Ilta-Sanomille tuolloin.

Näyttelijä Jasper Pääkkösen kasvot sotkettiin äkkirikastumista mainostavaan Facebook-kampanjaan. Tekaistussa mainoksessa teko-Jasper kertoi, miten helposti voi tienata tonneja. Jasper varoitti huijauksesta, mutta Facebook ei suostunut poistamaan valemainosta. Jasper ei voinut kuin haukkua somejätin.