Näin Tiina Lymin ja Tuomas Kantelisen kolmiodraama syntyi - salasuhde yllätti säveltäjän vaimon!

Tiina Lymi ja Tuomas Kantelinen ovat tuore pari.
Mainos
Mainos päättyy

Torstaina ilmestynyt Seiska kertoi näyttelijä Tiina Lymin löytäneen uuden rakkauden huippusäveltäjä Tuomas Kantelisesta.

Kolmiodraama: Tiina Lymin uusi avomies on vielä naimisissa oleva huippusäveltäjä!

Tiina ja Tuomas ovat pitäneet suhteessaan matalaa profiilia, eikä parin pikavauhtia kehittyneestä suhteesta ole ollut tietoinen kuin pieni taiteilijapiiri kaksikon ympärillä.

Tuomas ja Roosa.

Tuomas haki eroa dokumentaristi-elokuvaohjaaja Roosa Toivosesta elokuun alussa. Pari ehti olla naimisissa 20 vuotta.

Mainos
Mainos päättyy

– Ero on ollut Roosalle kova paikka, lähipiiristä kerrotaan Seiskalle.

Tuomas ja Roosa ovat tulleet tunnetuksi myös Ilokuva-festivaalin järjestäjinä Mäntyharjulla, josta he hankkivat pari vuotta sitten vanhan kyläkoulun kesäpaikakseen.

Suhteen alku oli kolmiodraama, sillä eroilmoituksensa myötä Tuomas muutti heti Tiinan luokse.

– Tiinassa on paljon samoja piirteitä kuin Roosassa. Molemmat ovat ohjaajia, tummia ja luonteeltaan vilkkaita, mikä on ehkä tehnyt Tuomakseen vaikutuksen, Seiskalle arvellaan.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan