Näin Riku Nieminen aloitti ammattinäyttelemisen jo 10-vuotiaana – ”Se oli melkoinen aloitus!”

Riku Nieminen, 33, on tuttu kaljupää monista tv-juontajan ja -näyttelijän rooleistaan sekä tietysti elokuvistaan. Hän on valmistunut Teatterikorkesakoulusta vuonna 2012. Riku on noussut ryminällä ja nopeasti suomalaisten näyttelijöiden eturiviin.
Riku Nieminen kohtasi pysäyttävän näyn – ”Ei lähde verkkokalvoiltani koskaan!”
– En ole mitään teatterisukua, vanhempani eivät ole lainkaan teatraalisia. Olen ihan tällainen uusi vesa meidän sukupuussa, Kajaanissa lapsuutensa viettänyt Riku hymyilee.
– Minulla oli kuitenkin kova kiinnostus näyttelemiseen pienestä pitäen. Olin 10-vuotias, kun aloitin ”ammattinäyttelemisen” Kajaanin kaupunginteatterin Cabaret-musikaalissa. Se oli melkoinen aloitus, vuorottelimme roolissa yhden Markuksen kanssa yli sata kertaa.
Riku kehuu kainuulaiskaupungin vireää kulttuurielämää.
– Esiinnyin tietysti myös kaikissa mahdollisissa koulunäytelmissä, paikallisessa tanssiteatterissa ja kesäteattereissa vedin kaikki roolit Vaahteramäen Eemelistä Robin Hoodiin.