Uutiset

Murhasta epäilty julkkiksen ex-rakas - taustalla velkoja ja lavastettu itsemurha?

24.02.2016 16:14

Seiska uutisoi viime viikolla, että Lounais-Suomen poliisi tutkii 2000-luvun alussa tapahtunutta epäiltyä henkirikosta. 33-vuotias Nakkilassa syntynyt mies oli vangittuna murhasta epäiltynä viime torstaihin saakka. Hänet vapautettiin Lounais-Suomen poliisilaitoksen erityistutkintayksikön johtajan Teijo Ristolan (yläkuvassa) mukaan siksi, että vangitsemisen jatkaminen kahden viikon jälkeen olisi ollut kohtuutonta.

– Tuollaisessa vanhassa henkirikoksessa pyöritään osittain teknisen näytön varassa. Olisi kohtuutonta pitää ihmistä vangittuna kuusi viikkoa odottamassa tuleeko tekniikasta vapauttava tuomio vai lisänäyttöä, Ristola muotoilee.

Hänen mukaansa tutkintavankeuden päättyminen ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö asiassa epäiltäisi edelleen rikosta.

 

Tekaistu viesti

Viime viikon jälkeen Seiska on saanut runsaasti lisätietoa tutkittavasta henkirikoksesta. Useista lähteistä on vahvistettu, että asia liittyy vuonna 2003 Nakkilassa tapahtuneeseen kuolemantapaukseen. Tuolloin parikymppinen mies löydettiin hirttäytyneenä.

Vaikka miehen menehtymistä selvitettiin vuonna 2003 normaalina kuolemansyyntutkintana, asia herätti jo tuolloin epäilyksiä. Kuolleen miehen isän kerrotaan löytäneen itsemurhaviestin, joka ei kuitenkaan ollut hänen poikansa kirjoittama.

 

Epäilty. Kuva: Instagram

 

Sekä murhasta epäillyn miehen että kuolleen henkilön ystävä uskoo, että mahdollinen henkirikos liittyisi maksamattomiin velkoihin.

– Jo silloin, kun ystäväni löydettiin autotallista kuolleena, puhuttiin, että itsemurhayönä asunnolla olisi käynyt jokin ryhmä. Hänelle oli kertynyt velkoja, joita hän ei pystynyt sitten hoitamaan, lähipiiristä kerrotaan Seiskalle.

 

Julkkisnainen helpottui

Poliisi ei ole edelleenkään tiedottanut mysteerimurhasta mitään. Tapauksen tutkinnanjohtaja Toni Sjöblom on tämän viikon lomalla, joten lisävaloa henkirikoksen selvittämisestä on tuskin odotettavissa lähiaikoina.
Seiska yritti tavoitella murhasta epäiltyä miestä maanantaina, mutta häntä ei tavoitettu.

Miehen julkisuudesta tuttu ex-vaimo kuitenkin totesi Seiskalle olevansa huojentunut vapautumisuutisesta. Entisellä pariskunnalla on yhteinen lapsi.

– Luojan kiitos! Olen todella helpottunut, julkkisnainen totesi Seiskalle.

KUVASSA PORIN KÄRÄJÄOIKEUS

 

 

 

Teksti:Juha Nurmi
Kuvat:Seiskan toimitus
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!