Uutiset

Missikaunotar Kelly Kalonji toteutti unelmansa - perusti uuden missikilpailun Suomessa asuville afrikkalaistaustaisille naisille!

27.07.2020 20:01

Vuoden 2013 Miss Helsinki Kelly Kalonji on yksi The Face Of African Queen -missikilpailun perustajista. Kilpailu on suunnattu Suomessa asuville afrikkalaistaustaisille naisille, ja kilpailun toinen perustajajäsen on Obi-West Utchaychukwu.

Kilpailun semifinaali järjestettiin helsinkiläisravintola Skohanissa viime lauantaina (25.7.), ja tilaisuuteen osallistui 25 kilpailijaa. Kelly kertoi Seiskalle olleensa yllättynyt valtavasta hakijamäärästä.

- Saimme monta hakemusta kevään aikana, ja koronapandemian takia jouduimme hoitamaan alkukarsinnat pelkkien kuvien perusteella, Kelly kertoo Seiskalle.

Päivän päätteeksi kilpailusta pudotettiin neljä kilpailijaa. 

- Kilpailijoiden pois karsiminen sattuu sydämeeni, mutta se on vaan tehtävä, Kelly harmitteli.

Kilpailun perustaminen on ollut Kellylle iso haave nuoresta iästä asti.

- Olen haaveillut tällaisen kilpailun järjestämisestä ennen missikilpailuihin osallistumistani. En olisi ikinä uskonut, että haaveeni toteutuisivat. Olen kiitollinen siitä, että Miss Helsinki -kilpailuun osallistuminen mahdollisti tämän minulle. Sen kautta opin tuntemaan oikeat ihmiset. 

Semifinaali
Kellyn mukaan missikisaan osallistuminen on kaikille kilpailijoille aivan uutta. - He olivat todella jännittyneitä kilpailupäivänä, Kelly paljastaa. Kuva: Juke Luoma

Julkkistuomaristo ja tuttu missi koordinaattorina 

Miss Suomi -kilpailusta tuttu Erika Helin toimi semifinaalin koordinaattorina. Kelly ja Erika ovat hyviä ystäviä.

- Erika opetti kilpailijoille catwalk-kävelyä, ja hän antoi heille hyviä neuvoja kilpailua varten.

Kellylle semifinaali oli melko tunteellinen päivä, sillä hän oli tehnyt huikeasti töitä kilpailun eteen.

- Oli ihanaa nähdä kaikki naiset kilpailupäivänä. Olen todella väsynyt kaikista järjestelyistä, mutta se oli sen arvoista, Kelly toteaa. 

Kellyn mukaan kukaan kilpailijoista ei ole aikaisemmin ollut mukana missikilpailuissa. 

- Muutama heistä on poseerannut mallina, mutta tämä kilpailu on heille jotain aivan uutta. He olivat luonnollisesti jännittyneitä, mutta kaikki pärjäsivät hyvin. Järjestämme kilpailijoille valmennuksia, jotta he voivat valmistautua kilpailun mukana tulevaan julkisuuteen. 

Kauneuskilpailun tuomaristoon kuuluvat muun muassa Scandinavian Hunks -tanssiryhmästä tuttu Jucci Hellström ja räppäri Sini Sabotage.

- Muut julkkistuomarit liittyvät joukkoon finaalivaiheessa, Kelly paljastaa. 

The Face Of African Queen -finalistit ja finaalin tarkka ajankohta kerrotaan myöhemmin.

Semifinaali
Kauneuskilpailun tuomaristoon kuuluvat muun muassa Scandinavian Hunksin perustajajäsen Jucci Hellström ja räppäri Sini Sabotage (vas.). Kuva: Juke Luoma

 

Teksti:Monica Ollas
Kuvat: Photosbybleumonde, Jake Luoma
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!