Uutiset

Miss Suomi Shirly Karvisesta tuli näyttelijä – rooli Lauri Tilkasen ja Kalle Lambergin rinnalla!

25.04.2017 11:47

Hallitsevalla Miss Suomella Shirly Karvisella on merkittävä rooli Elisa Viihteellä alkavassa Pää edellä -sarjassa, jonka pääosissa nähdään miesnelikko Kalle Lamberg, Lauri Tilkanen, Ylermi Rajamaa ja Kai Vaine.

- Pääsin näyttelemään useamman päivän ajan ammattilaisten kanssa. Kuulin, että Jukka Hildén oli suositellut minua sarjan ohjaajalle pian sen jälkeen, kun olin mukana Posse-sarjassa, Shirly Karvinen kertoi Seiskalle sarjan pressitilaisuudessa.

Kun sarja kuvattiin viime syksynä, oli Shirly kantanut Miss Suomen kruunua kutreillaan vain kesän ajan. Hän oli ehtinyt kerätä kuitenkin kokemusta kameran edestä sen verran, että uskalsi heittäytyä rooliin.

- Rooliin oli helppo heittäytyä, koska muut näyttelijät olivat todella rentoja ja mukavia minua kohtaan. Seurasin, miten he tekevät työtään.

Shirly ei panisi pahitteeksi, jos hänelle tarjottaisiin myös jatkossa rooleja kameran edestä.

- Täytyy kuitenkin myöntää, että juontaminen on enemmän mieleeni, Shirly tunnustaa.

Shirly ei tuntenut ennestään Pää edellä -sarjan muita näyttelijöitä.

- En ketään heistä, mutta tutustuin heihin kuvauspäivien aikana.
 

Teksti:Petri Voutilainen
Kuvat:Timo Korhonen
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!