Mira Luoti avautuu seitsenhenkisen uusioperheen arjesta: Emme ole olleet vuosiin kahdestaan!

PMMP-yhtyeestä tuttu laulaja Mira Luoti avautuu perhe-elämästä Facebook-sivuillaan. Hän kertoo saaneensa aikoinaan levy-yhtiöltä lahjakortin hotelliin. Hän ei kuitenkaan ehtinyt käyttämään sitä ennen eilistä miehensä, Happoradio-muusikko Mika ”AH” Haapasalon kanssa.
- Oon siirtänyt ja säätänyt lukuisia kertoja. tää tiistai oli vapaa vielä pari päivää sitten ja lyötiin lukkoon aika lemmenlomalle. Ei olla vuosiin oltu kimpassa kahdestaan, eikä olla nytkään, koska Happoradiolle tuli keikka ja mä en halunnut olla yksin, eikä Urholle ees ollut hoitajaa, mut täällä ollaan ja pidetään hauskaa, Mira Luoti kirjoittaa Facebook-sivuilleen.
Pariskunnalla on yhteinen Urho-poika, jonka lisäksi sekä Miralla että Mikalla on lapsia edellisistä suhteista. Rakastavaiset ovat tottuneet aikatauluttamaan asioita, sillä pyöritettävänä on seitsenhenkinen uusioperhe.
- Ikinä mikään ei mene aikataulun mukaan. Uusioperheen arjen pyörittäminen on kuin rakentaisi palikkakasaa. Se kaatuu aina, mutta sitten keksitään uusi tapa toteuttaa asiat. Lapsiani en ole koskaan syyllistänyt omien työkiireiden takia, Mira kertoi Seiskalle Kummien Bowling -tapahtumassa viime vuoden lopulla.
Samoilla linjoilla on Miran muusikkopuoliso Mika.
- Elämä on hetkittäin hyvinkin sekavaa, mutta kaikesta on tähän saakka selvitty aikataulujen avulla. Puhuimme tänään siitä, kuinka paljon helpompaa elämä oli silloin, kun palasia oli huomattavasti vähemmän. Meillä on koko ajan kova yritys saada karsittua palasia vähemmäksi. Kun perhe-elämässä on kaikki hyvin, niin kaikilla osa-alueilla pyyhkii hyvin. Elämä ei saa olla yhtä suorittamista ja paikasta toiseen juoksemista, Mika kertoi.
Mira ja Mika eivät ole toistaiseksi löytäneet pojalleen päivähoitopaikkaa, joten perheen pienin kulkee vanhempiensa mukana paikasta toiseen.
- Suurimmaksi osaksi olen tällä hetkellä lasten kanssa kotona. On tärkeää muistaa, ettei oma elämä saa pysähtyä lapsien syntymään. Minulla on koko perhe usein mukana keikkamatkoilla. Hätä keksii aina keinot sen suhteen, miten mahdumme kaikki seitsemän pieneenkin hotellihuoneeseen. Olemme nukkuneet muun muassa siskonpedissä.
Lapset viihtyvät muusikkovanhempiensa mukana keikkamatkoilla.
- Jokaiselta paikkakunnalta löytyy aina lapsiparkki tai uimahalli, niin olemme pyrkineet yhdistämään työn ja huvin. Pienimmät ovat innoissaan, kun pääsevät reissuun.
Syyskuussa Tunnelivisio-levyn julkaissut Mira keskittyi syksyn keikkailuun. Ensimmäistä soololevyä tehdessä hänen veljensä kuoli syöpään ja Urho-poika sairastui sydänsairauteen. Lisäksi hän ajautui hetkeksi aikaa erilleen Mikan kanssa. Missään vaiheessa he eivät kuitenkaan eronneet. Mira myönsi taannoin Seiskalle, että lyhyessä ajassa sattui paljon ikäviä asioita.
- Menetyksistä huolimatta olen tällä hetkellä erittäin onnellinen, Mira totesi tuolloin.
Urho oli vain muutaman viikon ikäinen, kun hänen sydämensä pysähtyi kahdesti. Synnynnäisen sydänsairauden takia hän joutui olemaan useita viikkoja sairaalahoidossa.
- Urho-poika voi nyt hyvin, mutta kaikkia ongelmia ei ole vielä välttämättä voitettu, Mira kertoi taannoin.
Nyt poika voi kuitenkin mitä ilmeisimmin mainiosti.