Mikko Alatalo kertoo uutuuskirjassa traagisesta vaimon itsemurhasta: Poikamme löysi äitinsä ruumiin

Mikko Alatalo
Mainos
Mainos päättyy

Seiskan ilmestymispäivänä 27. elokuuta julkaistaan Mikko Alatalon elämäkerta, Docendon kustantama Hän hymyilee kuin MikkoTuomas Marjamäen kirjoittamassa teoksessa perataan kattavasti laulaja-lauluntekijän ja ex-poliitikon elämänvaiheita.

Niistä synkin alkoi eräänä syksyisenä iltapäivänä 90-luvun alussa, tarkemmin 13. marraskuuta 1992. Tuolloin Mikon Marja-vaimo teki itsemurhan pariskunnan yhteisessä kodissa Tampereen Pispalassa. Tuoreessa elämäkerrassa kyseinen päivä käydään hätkähdyttävän seikkaperäisesti läpi, aina Marjan kuolintapaa myöten. 

Mikko uskoo vaimonsa valinneen teolleen tarkoituksella juuri perjantain ja 13. päivän.

– Hän teki pitkään valmisteluja poislähtöään varten. Voisi ajatella, että omaisia satuttaa, jos itsemurhan tekevä lähtee yhtäkkiä ja jättää kaiken rempalleen, mutta tämä sattui vielä enemmän, Mikko kertoo kirjassa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan