Metti Forssell ei pitänyt äitiyslomaa: Otin vauvani viikon ikäisenä töihin!

Jalkapalloilija Mikael Forssellin, 36, ja hänen vaimonsa Metin, 25, perhe kasvoi toisella lapsella viime elokuussa. Perheen kuopus Lucas-poika on nyt yhdeksän kuukauden ikäinen ja Lilia-tytär 3-vuotias.
– Elämme hyvin hektistä lapsiperheen arkea. Toisen lapsen myötä olemme huomanneet, että meidän täytyy entistä enemmän tsempata, jotta löydämme kahdenkeskistä vapaa-aikaa Miklun kanssa, Metti kertoo Seiskalle.
Metin mukaan Mikael elää hyvin kurinalaista elämää, johon koko perhe on joutunut sopeutumaan. Hän on tyytyväinen kuitenkin siihen, että perhe päätti jäädä toisen lapsen syntymän jälkeen Suomeen asumaan.
Tällä hetkellä Mikael pelaa helsinkiläisseura HIFK:n riveissä.
– Suomessa tukiverkosto on lähellä. Isovanhemmista on ollut iso apu lasten kanssa.
Metti on varautunut siihen, että perhe muuttaa jossain vaiheessa Mikaelin uran perässä ulkomaille.
– Miklu on kiinnostunut jatkamaan uraansa ulkomailla, mutta hän laittoi nyt perheen etusijalla.
Kun katsoo Metin timmiä vartaloa, ei heti uskoisi huippufutarin vaimon synnyttäneen yhdeksän kuukautta sitten.
– Minua varmaan vihataan seuraavan kommentin takia, mutta totuus on, etten joutunut kamppailemaan raskauskilojen kanssa, ne jäivät synnytysosastolle. Se johtuu täysin siitä, että urheilin raskausaikana ja söin terveellisesti.
Elle-lehdelle blogia kirjoittava ja mallintöitä tekevä Metti palasi heti lapsen syntymän jälkeen työelämään.
– Lucas oli viikon ikäinen, kun otin hänet töihin mukaan. Työni on luonteeltaan kuitenkin sellaista, että voin sanella työaikani ja mitkä keikat otan vastaan.
Metti uskoo, että perheen lapsiluku on toistaiseksi täynnä.
– Olemme löytäneet hyvän tasapainon kahden lapsen kanssa, mutta ei sitä koskaan voi tietää, saammeko lisää jälkikasvua. En sulje pois sitä vaihtoehtoa. Aika näyttää.