Mert Otsamo esitteli komean saksalaisrakkaansa: Elämme avoliitossa!

Muotisuunnittelija Mert Otsamo saapui uudistuneen Maxim-elokuvateatteriin kutsuvierastilaisuuteen yhdessä Saksasta kotoisin olevan avopuolisonsa Nicolas Schwanerin kanssa. Berliinissä tavannut pariskunta on ollut yhdessä jo seitsemän kuukautta.
- Tapasimme yhteisen kaverin kautta. Suhde on sen verran vakaalla pohjalla, että asumme saman katon alla Suomessa, Mert kertoi Seiskalle.
Mert tunnustaa, ettei ole toistaiseksi oppinut poikaystävänsä äidinkieltä saksaa.
- Hän opettelee suomea ja minä opettelen saksaa. Pyrin opettelemaan sanan päivässä.

Mert asui muutama vuosi sitten Berliinissä muutaman kuukauden ajan, mutta on asettunut jo ajat sitten takaisin Suomeen.
- Ihmiset ajattelevat, että asun Berliinissä, mutta se ei pidä paikkaansa. Käyn siellä kyllä useamman kerran vuodessa. Suomi tulee olemaan minulle aina kotimaa ja minulla on täällä hyvä tukiverkosto, mutta ei ole pois suljettu vaihtoehto, että muuttaisimme hetkeksi aikaa ulkomaille.