Me Naiset: Jenni Pääskysaari pakkasi tavaransa ja otti etäisyyttä perheeseensä: Ilmoitin lähteväni tuosta ovesta, en tiedä, minne menen tai milloin palaan!

Jenni Pääskysaari
Mainos
Mainos päättyy

Mediapersoona Jenni Pääskysaari paljasti Me Naisten haastattelussa tehneensä radikaalin päätöksen oman hyvinvointinsa säilyttämiseksi.

Jenni kertoi lehdelle olleensa nuorempana ihminen, joka ei tarvinnut omaa aikaa. Hänestä tuntui ylevältä ja pyyteettömältä olla aina muiden saatavilla ja passaamassa kaikkia.

Kaikki muuttui rytinällä arkisessa tilanteessa kotona.

Paparazzi iski: Jenni Pääskysaari tepasteli hienostoalueella yli 500 euron ökylenkkareissa – kuvat!

− Tajusin, että minun on päästävä hetkeksi yksin tai pälli hajoaa. Ilmoitin perheelle, että lähden tuosta ovesta, en tiedä, minne menen tai milloin palaan, mutta tulen takaisin. Se oli hetki, kun tajusin sittenkin tarvitsevani omaa tilaa. Pyyteetön passaaja ei ollutkaan todellinen minä, Jenni kertoi lehdelle.

Mainos
Mainos päättyy

Hän uskoo, että ihmissuhteissa saa ja pitää olla sopivasti itsekäs.

− Nykyään muistutellaan, että perheessä pitäisi järjestää aikaa parisuhteelle. Minusta pitäisi huolehtia myös itsestä. Minulla oli riski, että olisin unohtanut itseni. Onneksi hälytyskellot soivat. Kun saan olla itsekäs, olen paremmin olemassa myös muille.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Me Naiset: Jenni Pääskysaari pakkasi tavaransa ja otti etäisyyttä perheeseensä: Ilmoitin lähteväni tuosta ovesta, en tiedä, minne menen tai milloin palaan!