Martti Syrjä voitti kammonsa: Nykyään en pelkää mitään!

Martti Syrjä voitti kammonsa: Nykyään en pelkää mitään!
Martti Syrjä voitti kammonsa: Nykyään en pelkää mitään!
Mainos
Mainos päättyy

Juhlavuottaan viettävän Eppu Normaalin keulakuva Martti Syrjä kertoi Seiskalle EPUT-elokuvan tiedotustilaisuudessa olevansa esiintymiskammoinen, vaikka väitettä on lavaesiintymisten perusteella vaikea uskoa.

Eppu Normaalista valokuvanäyttely, kirja ja elokuva!

- En ole mikään himoesiintyjä vaan suoraan sanoen esiintymiskammoinen, kuten kaikki koulussa pilatut ihmiset. Kun lapsena laitetaan laulamaan tunnilla yksin luokan eteen, se karsii kaikki esiintymishalut ihmisestä.

Vuosien saatossa laulaja on oppinut hallitsemaan jännitystään.

- Tämä pelko minulla on ollut ja sen olen voittanut enkä nykyään pelkää mitään. Se on tapahtunut luonnostaan, Martti kertoo.

Mainos
Mainos päättyy

Martin on vaikea nostaa yhtä asiaa tai keikkaa uransa kohokohdaksi, mutta mieleen on jäänyt esimerkiksi keikka Rock Summer -festivaaleilla Virossa vuonna 1988.

- Siellä oli noin 150 000 ihmistä, panssarivaunuja ja sotilaita rynnäkkökiväärit käsissään. Muun muassa niistä juhlista Viron itsenäistymisliike lähti liikkeelle. Se on omassa sarjassaan yksi unohtumattomimmista keikoista, Martti muistelee.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan