Maria Veitolan sokki-ilmoitus: Jättimäinen kasvain löytyi rintaontelosta - julkaisi kuvan sairaalasta operaation jälkeen: "Hurja löydös, sanoi lääkäri"

Maria Veitola
Mainos
Mainos päättyy

Juontaja Maria Veitola, 47, kertoi hetki sitten Instagram-tilillään, että hän on käynyt vaativassa leikkauksessa, jossa häneltä on leikattu jättimäinen kasvain rintaontelosta.

Maria julkaisi keskiviikkona puolenpäivän jälkeen kuvan Meilahden sairaalasta. Otoksessa Maria makaa sairaalan sängyllä.

Terkut Meilahden sairaalasta. Multa leikattiin jättimäinen kasvain rintaontelosta, Maria aloittaa sydäntä riipaisevan kirjoituksen Instagram-tilillään.

Pitkässä viestissään hän kertoo, että kasvain oli kietoutunut ruokatorven ympärille painaen sydäntä sekä palleaa. Kasvain löytyi varjoainekuvauksessa joulukuussa, ja tv-tähti sai tietää siitä tammikuussa.

Maaret Kallio on miettinyt kuolemaa lapsesta asti – kyynelehtii Maria Veitolalle: Olisin valmis lähtemään huomenna

Mainos
Mainos päättyy

Pitkistä leikkausajoista ja koronasta johtuen, Maria joutui odottamaan omaa leikkausvuoroaan pitkään - eläen pelossa ja epävarmuudessa.

Nyt kun olen täällä 9 kk odotettuani, olen saanut mielettömän hyvää hoitoa. Parasta mahdollista. Leikkaus meni hyvin, olen siitä tosi onnellinen, Maria kuitenkin iloitsee.

Toipuminen on kuitenkin vasta alussa.

Mulla on ollut leikkauksen jälkeen järisyttävät kivut ja järisyttävät kipulääkkeet.

Marian postaus sai välittömästi paljon sydämiä ja tsemppiviestejä.

Yllätyspesti! Maria Veitolasta Stockmannin luova johtaja: "Arjen, saati tyylin, ei pidä olla liian vakavaa" - kuvat!

Lue tästä Maria Veitolan sairaalapostaus kokonaisuudessaan:

Mainos
Mainos päättyy
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Terkut Meilahden sairaalasta. Multa leikattiin jättimäinen kasvain rintaontelosta. Kirurgin mukaan todennäköisesti hyvänlaatuinen kasvain (patologilta tulee vielä varmistus) oli kietoutunut ruokatorven ympärille painaen sydäntä sekä palleaa. Kasvain löytyi varjoainekuvauksessa joulukuussa, ja sain tietää siitä tammikuussa. ”Hurja löydös”, sanoi lääkäri ja laittoi mut leikkausjonoon. Leikkausaika tulisi viikon varoitusajalla, ja toipumiseen pitäisi varata kuukausi. Hoitotakuun mukaan leikkaus pitäisi tehdä 6 kk kuluessa. ”Mutta ei me niin kauan voida sun tapauksessa odotella”, sanoi lääkäri. Maaliskuussa soitin osastolle ja kysyin, miten korona mahtaa vaikuttaa leikkausjonoon ”ei mitenkään”, mulle vastattiin. Kesäkuun alussa soittelin uudelleen ihmetellen, miksi kutsua leikkaukseen ei ole tullut. ”Kaikki leikkaussalit yhtä lukuunottamatta on kiinni ja henkilökunta koulutettu koronan tehohoidon tarpeisiin”, kerrottiin. Leikkaukseni siirtyisi pitkälle tulevaisuuteen. Oon ollut tosi vihainen HUSille siitä, että sairaala ei ole ollut missään yhteydessä jonossa oleviin potilaisiin. Ei ainakaan muhun. Tietoa olen saanut vain, kun olen itse soittanut ja vaatinut. On ollut henkisesti tosi raskasta elää pelossa ja epävarmuudessa. Edes tekstiviesti siitä, että hoitotakuu ei päde ja korona vaikuttaa isosti leikkausjonoihin, olisi ollut kiva. Nyt kun olen täällä 9 kk odotettuani, olen saanut mielettömän hyvää hoitoa. Parasta mahdollista. Leikkaus meni hyvin, olen siitä tosi onnellinen. Hoitohenkilökunta on aivan mahtavaa. Kirurgi, lääkärit, hoitajat, sairaala-apulaiset, vahtimestarit, fysioterapeutti. Ystävällisiä, täsmällisiä, sydämellisiä, kiireettömiä ja paneutuvia mega-ammattilaisia. Mulla on ollut leikkauksen jälkeen järisyttävät kivut ja järisyttävät kipulääkkeet. Silti, läsnäolevan ja empaattisen henkilökunnan ansiosta on ollut koko ajan turvallinen olo. Koronakevään takia HUSin leikkausjonossa on tällä hetkellä tuhansia ihmisiä. Toivotan kaikille heille, sekä jonoja purkaville ammattilaisille tosi paljon tsemppiä. Ja muita pyydän olemaan fiksuja ja iisisti. Koronan leviäminen vaikuttaa myös siihen, miten ihmiset saavat hoitoa muissa asioissa.

Henkilön Maria Veitola (@mariaveitola) jakama julkaisu

Tässä Marian päivitys tekstinä kokonaisuudessaan:

"Terkut Meilahden sairaalasta. Multa leikattiin jättimäinen kasvain rintaontelosta. Kirurgin mukaan todennäköisesti hyvänlaatuinen kasvain (patologilta tulee vielä varmistus) oli kietoutunut ruokatorven ympärille painaen sydäntä sekä palleaa. Kasvain löytyi varjoainekuvauksessa joulukuussa, ja sain tietää siitä tammikuussa. ”Hurja löydös”, sanoi lääkäri ja laittoi mut leikkausjonoon. Leikkausaika tulisi viikon varoitusajalla, ja toipumiseen pitäisi varata kuukausi. Hoitotakuun mukaan leikkaus pitäisi tehdä 6 kk kuluessa. ”Mutta ei me niin kauan voida sun tapauksessa odotella”, sanoi lääkäri.

Maaliskuussa soitin osastolle ja kysyin, miten korona mahtaa vaikuttaa leikkausjonoon ”ei mitenkään”, mulle vastattiin. Kesäkuun alussa soittelin uudelleen ihmetellen, miksi kutsua leikkaukseen ei ole tullut. ”Kaikki leikkaussalit yhtä lukuunottamatta on kiinni ja henkilökunta koulutettu koronan tehohoidon tarpeisiin”, kerrottiin. Leikkaukseni siirtyisi pitkälle tulevaisuuteen.

Oon ollut tosi vihainen HUSille siitä, että sairaala ei ole ollut missään yhteydessä jonossa oleviin potilaisiin. Ei ainakaan muhun. Tietoa olen saanut vain, kun olen itse soittanut ja vaatinut. On ollut henkisesti tosi raskasta elää pelossa ja epävarmuudessa. Edes tekstiviesti siitä, että hoitotakuu ei päde ja korona vaikuttaa isosti leikkausjonoihin, olisi ollut kiva.

Nyt kun olen täällä 9 kk odotettuani, olen saanut mielettömän hyvää hoitoa. Parasta mahdollista. Leikkaus meni hyvin, olen siitä tosi onnellinen. Hoitohenkilökunta on aivan mahtavaa. Kirurgi, lääkärit, hoitajat, sairaala-apulaiset, vahtimestarit, fysioterapeutti. Ystävällisiä, täsmällisiä, sydämellisiä, kiireettömiä ja paneutuvia mega-ammattilaisia. Mulla on ollut leikkauksen jälkeen järisyttävät kivut ja järisyttävät kipulääkkeet. Silti, läsnäolevan ja empaattisen henkilökunnan ansiosta on ollut koko ajan turvallinen olo.

Koronakevään takia HUSin leikkausjonossa on tällä hetkellä tuhansia ihmisiä. Toivotan kaikille heille, sekä jonoja purkaville ammattilaisille tosi paljon tsemppiä. Ja muita pyydän olemaan fiksuja ja iisisti. Koronan leviäminen vaikuttaa myös siihen, miten ihmiset saavat hoitoa muissa asioissa."

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Maria Veitolan sokki-ilmoitus: Jättimäinen kasvain löytyi rintaontelosta - julkaisi kuvan sairaalasta operaation jälkeen: "Hurja löydös, sanoi lääkäri"