Marco Hietala

Marco Hietala avoimena avioerostaan: Olen saanut tarpeekseni vuosia jatkuneesta vähättelystä!

12.10.2017 13:03

Nightwish-yhtyeestäkin tutun Marco Hietalan Ruostumaton-elämäkerran alussa palataan joulukuuhun 2015, jolloin Nightwish esiintyi Lontoon legendaarisella Wembley-areenalla. Vaikka kyseessä oli yhtyeen yksi tärkeimmistä konserteista, olivat Marcon ajatukset jossain muualla. Hänen avioliittonsa oli ajautunut karille.

Pohjakosketuksia se on saanut aiemminkin, mutta nyt on köli niin syvällä kaikenlaisessa skeidassa, ettei sitä taida enää irti saada. Tämä kaikki on valjennut minulle vähitellen...Yritän vielä katsoa viimeisen oljenkorren vuodenvaihteen aikana, mutta jos tilanne ja varsinkin molemminpuolinen asemasota ja ymmärtämättömyys eivät radikaalisti muutu, niin jätän laivan, Marco kertoo kirjassa.

Olen saanut tarpeekseni vuosia jatkuneesta vähättelystä ja persoonaani ja tapoihini kohdistuvasta arvostelusta ja väheksymisestä. Ajatukseni ovat silti ristiriitaisia. Minussakin on varmasti vikaa. Olenko siis huono ihminen, jos päätän selviytyä? Pitäisikö oma itsekunnioitus uhrata toisten vuoksi? Nämä ajatukset risteilevät päässäni, vaikka loppu alkaa näyttääkin jo täysin selvältä.

 

Avioerossa ei ole syyttömiä

Marcon mukaan avioeron käsittely oli kirjaprojektin haastavimmista asioista.

− Avioero on kirjassani yksi sellainen aihe, jota korjasin jonkin verran. Se on tilanne, jossa ei ole syyttömiä. Minulla on kuitenkin se ääni, joka tulee julki. Ex-vaimoni ei halua puhua aiheesta julkisuudessa, Marco kertoi Seiskalle kirjan julkaisutilaisuudessa.

Marco ja Mervi Hietalan avioero astui voimaan helmikuussa.

 

Teksti: Antero Alhonen
Kuvat: Timo Korhonen

Lisää aiheesta

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!