Mallikaunotar käsikynkässä! Hollywoodin seurapiirit ja Las Vegasin neonvalot tulivat tutuksi Iiro Seppäselle – ”Tekevälle sattuu kaikenlaista!”

Lama-ajan Suomi muistaa, miten Iiro Seppänen, 44, ponkaisi parikymppisenä kuuluisuuteen televisiotaikurina ja maineikkaana esiintyjänä. Yössä hän teki temppuja myös kaunottarille.
Taikuri Iiro Seppänen hurjista vuosistaan: Tunsin tarvetta näyttää, että hyvin pyyhkii!

Iiron suurimmat seikkailut eivät kuitenkaan liity naisiin. 2000-luvun vaihteessa hän keskittyi yhä enemmän extreme-lajeihin ja vaarallisiin base-hyppyihin. Kotimaan kamara vaihtui Amerikan mantereeseen, jossa aukenivat uudet ovet.
Helsingin yöelämässä villinnyt Iiro Seppänen jätti kosteat vuodet taakseen: Lopetin dokaamisen!

Komea hulivili viihtyi mainiosti niin Hollywoodin seurapiireissä kuin Las Vegasin neonvaloissa. Uuden vuosituhannen alkajaisiksi käsikynkkään eksyi kuvankaunis malli ja elokuvanäyttelijä Vera Jordanova – muun muassa.
– Tekevälle sattuu paljon kaikenlaista. Toki olen tutustunut kaikenlaisiin ihmisiin, mutten koe tarvetta revitellä niillä. Jostain jutuista olen kertonut kirjassani, mutta se ei ole mikään kiss and tell -elämäkerta, Iiro alleviivaa.