Lyötiin tajuttomaksi yökerhossa - ex-UFC-tähti Tom Niinimäki sai aivovamman: pahoinpitelijälle 7 kuukautta ehdollista!

Tom Niinimäki sai 4 000 euron kärsimyskorvaukset.
Mainos
Mainos päättyy

Entisen UFC-ottelijan Tom Niinimäen, 35, pahoinpitelijä tuomittiin viime viikolla seitsemäksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeuteen. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Tapaus sattui viime keväänä, kun Niinimäki oli tyttöystävänsä kanssa viettämässä iltaa turkulaisessa Forte-yökerhossa. Illan tiimellyksessä hän joutui pelipöydässä sanaharkkaan ravintolan muiden asiakkaiden kanssa.

Suomalainen UFC-tähti hakattiin baaritappelussa sairaalaan: todettiin syyttömäksi – pahoinpitelijällä vankeustuomio!

Niinimäki oli perääntymässä tilanteesta, mutta yhtäkkiä tilanteen ulkopuolelta tullut 22-vuotias mies löi häntä nyrkillä leukaan. Entinen UFC-tähti kaatui iskun voimasta, löi takaraivonsa maahan ja menetti tajuntansa. Todistajien mukaan pahoinpitelijä oli tämän jälkeen potkaissut uhriaan vielä päähän.

Syyttäjä vaati tilanteesta rangaistusta myös Niinimäelle. Turun käräjäoikeus kuitenkin katsoi, ettei oikeudessa tullut näytetyksi, että hän olisi lyönyt miestä. Niinimäki kertoi reagoineensa epämiellyttäväksi eskaloituneeseen selkkaukseen ainoastaan suusanallisesti. Tätä tukivat myös todistajien lausunnot.

Mainos
Mainos päättyy

Vapaaottelija Tom Niinimäki: En ole rikastunut UFC:ssä - video!

Niinimäki kärsi pahoinpitelyn jälkeen aivotärähdyksestä, josta oli aiheutunut pahoinvointia ja pitkäkestoista, voimakasta päänsärkyä. Hän oli tapahtumien jälkeen työkyvyttömänä noin kuukauden. Niinimäki on kärsinyt sittemmin muisti-, tasapaino- ja uniongelmista. Oireet on diagnosoitu aivovammaksi. Lisäksi hänen hampaansa lohkesi tuomitun käsittelyssä.

Tekijä määrättiin maksamaan Niinimäelle 4 000 euron kärsimyskorvaukset.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Lyötiin tajuttomaksi yökerhossa - ex-UFC-tähti Tom Niinimäki sai aivovamman: pahoinpitelijälle 7 kuukautta ehdollista!