Lumilautailija Eero Ettala, 35, myöntää: ”Äiti toppuuttelee rahankäyttöäni!”

Eero Ettalan äiti hoitaa kirjanpidon.
Mainos
Mainos päättyy

Televisiojuontajanakin tunnettu huippulumilautailija Eero Ettala, 35, on yksi Suomen menestyneimmistä ja eniten tienanneista lumilautailijoista.

Kilpailemisen hän lopetti vuonna 2013, kuusi viime vuotta hän on keskittynyt kuvaustöihin ja edustustehtäviin.

– Olen osannut pistää rahaa säästöön. Siitä on kiittäminen vanhempiani, jotka ovat miettineet, mihin kannattaa sijoittaa. Äiti on hoitanut myös kirjanpitoa pitkään, ja hän toppuuttelee rahankäyttöäni.

Eero matkustaa kuvausmatkalle Itävaltaan. – Kaikki sopimukseni ovat menossa loppuvuodesta katkolle, mutta olen aloittanut neuvottelut jo ensi vuoden osalta. Uskon, ettei ura pääty vielä tähän kauteen, ammattilumilautailijana 20 vuotta työskennellyt Eero kertoo.

Lumilautailija Eero Ettala avoimena suhteestaan juontaja Tuija Pehkoseen: Näin rakkaus roihahti!

Mainos
Mainos päättyy

Eeroa ei pelota, mitä urheilu-uran jälkeen tapahtuu.

– Voisin hyvin toimia jatkossa valmentajana. Minua kiinnostaa myös juontotyö, jota olen ruvennut tekemään. Lumilautailu on minulle kuitenkin vielä ammatti ja tv-töiden tekeminen harrastus. Jossain vaiheessa se on varmasti toisin päin.

TTK-juontajakaunotar Tuija Pehkosen kihlannut Eero Ettala tulevista häistä: ”Ensi kesä tulee liian nopeasti!”

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan