Lounasravintolan emännäksi siirtynyt ex-kiinteistökuningatar Kaisa Liski: Lopetin haaveilut!

Kaisa Liski
Mainos
Mainos päättyy

Riihimäellä sijaitseva Kaisa Liskin, 52, lounasravintola on ollut auki jo kolme ja puoli kuukautta. Taloudellinen tilanne on Kaisan mukaan hyvä.

– Enää ei tarvitse tilejä katsella, ja homma pyörii tilanteeseen nähden hyvin.

– Olen oppinut sen verran, että rahasta ei kannata enää puhua. Ei sitä kyllä olekaan, joten ei siitä paljoa puhuttavaa ole.

Kaisa on jättänyt kiinteistöalan taakseen ja työskentelee nykyään lounasruokalan emäntänä.
Kaisa on jättänyt kiinteistöalan taakseen ja työskentelee nykyään lounasruokalan emäntänä.

Kaisa Liskin oikeusjupakka jatkuu – ”Olen tavallaan vain kyydissä”

Mainos
Mainos päättyy

Ensi vuodelle Kaisa on kaavaillut yrityksen laajentamista.

– Minullahan on ollut ajatus ketjusta, mutta nyt kaikki on pitänyt lyödä jäihin.

Yli 400 000 euroa maksettavaa! Entinen kiinteistökuningatar nauraa veloilleen – Kaisa Liski: Rahasta ei kannata enää puhua”

Liiketiloja on emännän mukaan tarjolla pilvin pimein, mutta päätös siitä, minne olisi järkevää laajentaa vaatii aikaa.

– Olemme käyneet katsomassa tiloja lähikunnista, mutta suhtaudun tulevaan varovaisesti.

– Haaveilut olen lopettanut aikaa sitten. Minä teen asioita tietynlaisella tavoitteellisuudella.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan