Leo-Pekka Tähti vältti ammattiurheilijana Espanjan tiukat koronarajoitteet: ”Naapurit soittivat poliisit paikalle!”
Ratakelauksen hallitseva paralympia- ja MM-kultamitalisti Leo-Pekka ”Lepe” Tähti, 36, on päässyt koronakaranteenin jälkeen harjoittelemaan lähes täysipainoisesti.
– Jäin Espanjaan, koska en uskonut karanteenin kestävän näin kauan, mutta en olisi Suomessakaan päässyt harjoittelemaan, Lepe kertoo kahvilassa Los Pacosin lähiössä Fuengirolassa.
Espanjassa koronakaranteeni kesti lähes 50 päivää. Se kielsi myös ammattimaisen urheilun.
Toukokuun lopulla Lepe pääsi vihdoin erikoisluvalla treenaamaan. Vuoden 2017 urheilijaksi valittu porilainen sai Suomen Urheiluliitolta asiakirjan, jolla hän pystyi todistamaan poliisille olevansa ammattiurheilija, eikä hänen tarvitse noudattaa taviksille määrättyjä ulkoiluaikoja.
– Kuntosalikin oli auki vain ammattiurheilijoille. Naapurit soittivat poliisit paikalle, ja virkavalta kävi tarkistamassa minun personal trainerini Nachon luvat.
Kelausradalle suomalainen pääsi vasta viime viikon alussa, kun Málagan maakunta siirtyi karanteenin purkamisen kolmanteen vaiheeseen.
Ensimmäiset kaksi viikkoa Lepe tuijotteli asunnon seiniä kuten kaikki muutkin maan asukkaat.
Hän sai onneksi kuulla, että hämeenlinnalaisella huippulupauksella Jesse Anttilalla olisi ylimääräiset ratakelausrullat, joilla voisi harjoitella kotona.
– Suomesta toimitettujen rullien ansiosta pystyin harjoittelemaan kotona, Lepe kiittelee ja esittelee oman kotinsa parvekkeelle siirrettyä tilaa vievää harjoittelulaitetta.
– Tämä oli karanteenin aikana sisällä tyttöystäväni 25 neliön asunnossa.
Suomalaisten on vaikea käsittää, millaista on olla suljettuna lähes 50 päivää neljän seinän sisään.
Asunnosta sai poistua vain kaupassa, apteekissa ja lääkärillä käynnin ajaksi.
– Avaamalla ulko-oven sain raikasta ilmaa. Sateiden takia sekin onnistui harvoin. Harjoittelu oli kiva henkireikä, Lepe huokaa nyt helpottuneena.