Legendaarinen ohjaaja Jouko Turkka on kuollut

Ohjaaja ja kirjailija Jouko Turkka on menehtynyt 74-vuoden ikäisenä Pirkkalassa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Pirkkalainen.

Seiska tapasi eläkeläispäiviä viettäneen Jouko Turkan kotitilallaan vuonna 2012. Kuuluisa ohjaaja oli mieltynyt kivikaivauksiin.
Jouko Turkka muistetaan pitkästä urastaan ohjaajana sekä televisiossa ja teatterissa. Hän toimi Teatterikorkeakoulun rehtorina 1982-1985 ja hoiti Teatterikorkeakoulun professuuria vuoteen 1988 asti.
Jouko sai urallaan mainetta ja kunniaa, mutta hänet muistetaan myös kiistanalaisista opetusmenetelmistään, jotka nousivat otsikoihin. Ohjaaja laittoi muun muassa näyttelijäopiskelijat lenkkipoluille ja veti heille tiukkoja treenejä, joissa ei tunnettu armoa.
Monet tunnetut näyttelijät kuten Martti Suosalo ja Satu Silvo kuuluivat voimakastahtoisen ohjaajan nimekkäisiin oppilaisiin.
Turkan kuuluisimpia ohjaustöitä oli vuonna 1989 esitetty televisiosarja Seitsemän veljestä. Ohjaaja hämmensi kulttuuripiirejä tekemällä suomalaisklassikosta aivan omannäköisensä version.
TEKSTI PIA LINDROOS
KUVAT SEISKAN ARKISTO