Lapsen kommentti oli murtaa Jannika B:n – harkitsi Tanssii tähtien kanssa -kilpailun keskeyttämistä!

Tanssii tähtien kanssa -finalisti Jannika B on käynyt läpi tunteiden vuoristoradan kuluneiden tanssikuukausien aikana.
Jannikalle Tanssii tähtien kanssa -syksy on ollut hurja, sillä tanssitreenien ja suorien lähetysten lisäksi hän on palannut kiireiseen keikka-aikatauluunsa.
– Jos olisin tiennyt etukäteen olevani mukana finaalissa, olisin todennäköisesti suunnitellut keikkasyksyni eri tavalla. Kiertueeni työllistää kuitenkin myös muita ihmisiä, joista olen vastuussa. En halunnut perua töitäni sen takia, että teen viihdeohjelmaa.
Keikka-aikataulujensa lisäksi perheen kanssa vietetty aika on ollut ajoittain kortilla. Silloin Jannikan aviomiehellä Toni Wirtasella on ollut rauhoittava rooli.
– Kun 4-vuotias tyttäremme Martta on kysynyt, onko äidillä aikaa hänelle ohjelman loputtua, on sydämeni särkynyt, ja olen ollut soittamassa tuotannolle, etten tule enää. Silloin Toni on tsempannut minua paljon ja sanonut, että lapsi ymmärtää. Onneksi Marttakin tokaisi, että ”ethän sinä voi pudota ennen kuin sinä putoat.” Ei hänkään halunnut, että jätän kilpailua kesken.
Tanssii tähtien kanssa -finaali MTV3-kanavalla sunnuntaina klo 19.30.