Lahtelainen Janne, 33, on lihamukin syömisen maailmanmestari – voittaja tilasi heti kaljaa!

Janne 'Möykky' Ahonen voitti lihamukin syömisen MM-tittelin.
Mainos
Mainos päättyy

Lihamuki kuuluu olennaisena osana lahtelaiseen identiteettiin. Kyseessä on hämmentävä, ilmeisesti 1980-luvun alkuhämäriin juurensa juontava paikallisherkku, jossa Cokiksen pahvimukiin on mätetty sitä itseään: lihaa ja kastiketta.

Jep, siinä se.

Se on lihamuki – ja sen maailmanmestaruudesta oteltiin lauantaina Lahessa.

Jo kuudetta kertaa järjestettävät MM-kisat pidettiin tälläkin kertaa ravintola Tirrassa. Seiska oli paikalla seuraamassa tätä rajun korutonta ja jotenkin hyvin päijäthämäläistä mättökarnevaalia.

Partasuinen mies tuijottaa toimittajaa tuimana suoraan silmiin ja esittäytyy:

Mainos
Mainos päättyy

- Minä olen Antti Vedenpää, lahtelainen, lihamukin MM-kisojen isä.

Kerro nyt vielä, mistä tässä oikein on kyse?

- Noh, Lahen kansallisruokaa syödään mahdollisimman nopeasti: kolme mukia á 400 grammaa eli 1,2 kiloa hyvää lihaa.

Tänä vuonna koetaan draamaa jo ennen MM-kisojen alkua, sillä hallitseva mestari on vetäytynyt kalkkiviivoilla eikä siten puolusta titteliään.

- Hän peruutti osallistumisensa eli luovutti, Vedenpää hymähtää.

Miksi?

- Hän ei sitä paljastanut, mutta kuulemma oli henkilökohtaiset ja vakavat syyt.

Mainos
Mainos päättyy

Tapaus ei ole kuulemma ainoa laatuaan. Vedenpään mukaan vastaavia peruutuksia on ollut ”vaikka kuinka.”

- Kilpaa syöminenhän on sellaista elvistelyä ja uhoamista. Mutta sitten kun on tosi kyseessä, niin yllättävän monelle tulee joku saunavuoro tai vastaava eikä uskalletakaan kisata.

Lihamukin MM-kisojen isä korostaa, ettei kolmen lihamukin vetäminen ole mikään helppo nakki.

- Kyllähän yhden tuollaisen mukin syö kuka vaan. Kaksi vaatii jo aikuista nälkää ja kolmannessa jyvät punnitaan akanoista.

Kaukana kisapaikasta, baarin vastakkaisessa nurkassa, istuu suorastaan myyttinen hahmo. Rotevassa, vakavassa ja kotiseuturakkaudella tatuoidussa miehessä on jotain selittämätöntä, vaaraa uhkuvaa karismaa.

Hän on Jani Petteri Uhrman, lihamukin syömisen kolminkertainen maailmanmestari ja kisan ikuinen suojelija.
Enää hän ei kuitenkaan osallistu kisoihin, sillä:

- Siinä kävi niin, että olen nykyään kasvissyöjä, hän yllättää.

Mainos
Mainos päättyy

Liittyikö lihan syömisen lopettaminen mitenkään kolmeen MM-titteliisi?

- Ei oikeastaan. Vaikka kyllähän se alkoi aina kisojen jälkeisenä päivänä niin sanotusti potkia takaisin, aika rankastikin.

Millainen fiilis se on, kun on mättänyt ennätysvauhtia 1,2 kiloa lihaa kitusiin?

- No ei siinä ainakaan nälkä ole.

- Ei se sillä hetkellä niin paha ole, mutta myöhemmin samana iltana ja viimeistään seuraavana päivänä sen sitten huomaa – varsinkin vessareissuilla.

Tirrassa alkaa jo olla tungosta, kun Vedenpää saa alkulöpinät hoidetuksi ja neljä urosta istahtaa puisen pöydän taakse.

Siinä he nyt ovat: Jani ”Päikkäri” Hiltunen, Janne "Möykky" Ahonen – ei siis se mäkihyppääjä – sekä ”ulkomaalaisena” esitelty helsinkiläinen Matti Oskari Bohm. Lisäksi yleisöstä on nostettu jokerikortti, hallitsevan mestarin korvannut vapaaehtoinen Tuomas Leskinen.

Vedenpää ilmoittaa viime vuoden mestarin ajan: 6 minuuttia ja 34 sekuntia. Se olisi lyötävä.

- Oletteko valmiita ikuiseen gloriaan?

- Hyvä yleisö, arvoisat suursyömärit… Aika alkaa nyt!

Varsin pian käy ilmi, ettei tehtävä ole helppo. Helsinkiläinen Matti aloittaa erittäin vahvasti, mutta haarukallinen haarukallisen jälkeen meno alkaa uhkaavasti hyytyä.

- Jahas! Täällä on Hesan vahvistus päässyt jo melkein toisen mukin puoliväliin, Vedenpää liekittää innokasta lahtelaisyleisöä.

Sen sijaan ”Möykky” ja ”Päikkäri” lapioivat lihaa suuhunsa tappavan tasaisella tahdilla. Yleisössäkin alkaa supina: ”Jompikumpi noista voittaa!”

Noin kisan puolivälin paikkeilla seremoniamestari Vedenpää muistuttaa, että toisin kuin hiihtokisoissa, nyt dopingin käyttö on sallittua.

Edellisvuoden ennätysajan arvoa alkaa ymmärtää, kun kuusi minuuttia tulee täyteen. Siinä vaiheessa kisaa johtavilla on vielä viimeinen muki tuhoamatta!

Lopulta Janne ”Möykky” Ahonen tyhjentää kaikki kolme lihamukia ensimmäisenä, reiluun 11 minuuttiin. Sen jälkeen joudutaan vielä odottelemaan vartti, lentääkö liha oksennuksena ulos.

Ei lennä. Möykky on mestari!

Hän ei jää kuitenkaan lepäämään laakereillaan, vaan röyhtäisee kuuluvasti ja huikkaa jollekin:

- Hei Mika! Tuotko mulle kaljan!

Kisan jälkeen salamavalot räiskyvät ja Janne patsastelee tyytyväisenä. Partakin on ihmeellisen puhdas, mitä nyt suupielessä komeilee vähän kastiketta.

Urheilutermein: miltä nyt tuntuu?

- Täysi olo! Tuli kuitenkin vedettyä 1,2 kiloa lihaa, Möykky myhäilee.

- Ja vaikkei aika ollut lähelläkään ennätystä, mukit tulivat tyhjiksi.

Onko kolmen mukin tyhjentäminen yllättävänkin fyysistä?

- Kyllä sen tiesi, mitä se tulisi olemaan. Mutta esimerkiksi tälle Hesan kaverille taisi tulla yllärinä, ettei se ollutkaan kebablihaa, vaan lihaa, hän virnuilee.

Miksi lempinimesi on Möykky?

- Se on pitkän ajan takaa. Yksiin bileisiin tuli pukeuduttua Fantastic Fourin Möykyksi, sieltä se sitten jäi.

Kiivastempoisen MM-mittelön jälkeen estradi tyhjenee nopeasti. Leppoisassa baarissa alkuilta jatkuu entiseen malliin, kun voittaja pyyhältää puheensorinan läpi ulos Loviisankadulle.

- Etkö sinä mitään muuta saanut palkinnoksi? elämää nähnyt rouva sammaltaa tuoreelle maailmanmestarille.

Möykyllä on kädessään MM-kisojen kiertopalkinto, kello jossa komeilee Lahden Sininen -olutbrändin logo.

- Eiku tää riittää oikein hyvin, Möykky vastaa tyytyväisenä ja sytyttää tupakan.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Lahtelainen Janne, 33, on lihamukin syömisen maailmanmestari – voittaja tilasi heti kaljaa!