Hyppää pääsisältöön
Janni Hussin ja Juha Perälän ympärillä velloo kuumat romanssihuhut.

Kuuma romanssihuhu: Janni Hussi ja Juha Perälä viihtyvät yhdessä - ”Onhan Janni tosi kaunis!”

Seiskaan on sadellut kevään mittaan kiihtyvään tahtiin mielenkiintoisia romanssihuhuja. Niiden mukaan fitness-ammattilaisella Janni Hussilla, 25, ja Radio Suomipopin Aamulypsyn juontaja Juha Perälällä, 34, olisi nykyään epäilyttävän lämpimät välit.

Lisää tuulta romanssipurjeisiin puhkui, kun Janni esitteli hiljattain sosiaalisessa mediassa paistamiaan banaanilettuja sekä pöytäkattauksen kahdelle.

Ja kuinkas ollakaan, heti seuraavana aamuna Juha jutusteli radiossa suorassa lähetyksessä maistaneensa edellisiltana banaanilettuja!

Selitykset valmiina

Seiska soitti kummallekin romanssihuhun osapuolelle ja yritti ottaa tulikuumasta lettukohusta selvää.

- Söin niitä lettuja kyllä ihan yksin kotona, huvittunut Janni nauroi Seiskalle.

Mitenkäs sitten selität kattauksen kahdelle?

- Ömm… Voin vain sanoa, että olemme hyviä kavereita. En nyt halua kommentoida tätä enempää, iloinen Janni kuittasi.

Juhalla oli lettuläppäänsä seuraavanlainen selitys valmiina:

- Näin itsekin ne Jannin jakamat lettukuvat ja keksin sitten heittää niistä läppää radiossa. Todellisuudessa söin yksin kotona maksalaatikkoa ja kananmunia, Juha väitti.

Janni piiskaa Juhaa

Juha ja Janni herättivät runsaasti huomiota jo tammikuun Urheilugaalassa, jossa kaksikko viihtyi tiiviisti yhdessä. Juhan mukaan kaksikon välit ovatkin lämpimät – mutta vain kuulemma ammatillisessa mielessä.

Janni on näet Juhan henkilökohtainen kuntopiiskuri.

Perälä ja Hussi viihtyivät tiiviisti yhdessä tammikuun radiogaalassa.

- Kyllä, Janni treenauttaa mua. Suhteemme on hyvä, joskin Janni osaa olla myös hyvin tiukka ja vaativa, Juha naurahti.

Kaksikon kuvio on sikäli erikoinen, ettei Janni ole enää tehnyt vähään aikaan personal trainerin töitä. Jostain syystä Juhan kohdalla hän teki kuitenkin poikkeuksen.

- Pitää paikkansa. Taidan olla vähän special case, eritystapaus, Juha myhäilee erittelemättä kuitenkaan syytä siihen.

”Vaikka olisinkin ihastunut…”

Jannin ja Juhan yhteistyö sai alkunsa vuodenvaihteessa Juhan aloitteesta.

- Olin nähnyt paljon kuvia Jannista, hänhän on kaunis nainen. Tiesin hänen olevan fitness-alan ammattilainen, joten pistin hänelle viestiä ja kysyin, voisiko hän jeesata minua keskivartalon kiinteytyksessä, Juha selosti.

- Sitten kävimme pari kertaa syömässä ja aloitimme treenaamisen, vaikka Janni kertoi periaatteessa jo lopettaneensa pt:n hommat.

Mitä ajattelet Jannista?

- Onhan Janni todella kaunis nainen. Mutta vaikka olisinkin ihastunut häneen, en kertoisi sitä lehtien palstoilla, Juha nauroi.

- Sitä paitsi en usko, että Perälän rahkeet edes riittäisivät häneen!


Teksti:
Eetu Ampuja
Kuvat:
Seiskan toimitus

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia! Seuraa Seiskaa somessa!